Epäajanmukaisia totuuksia – Pohjois-Amerikka

Uncle_Sam

Epäajanmukaiset totuudet lähtevät merta edemmäs eli Pohjois-Amerikkaan asti. Sinne muodostui yli 200 vuotta sitten valkoisten siirtokuntien eli valloittajaryhmien yhteenliittymä Pohjois-Amerikan Yhdysvallat. Tässä on riittänyt ihmeteltävää, erityisesti eurooppalaisille.

Jo varsin pian muodostumisensa jälkeen Yhdysvallat ja sen poliittinen järjestelmä on herättänyt kysymyksen onko se olennaisesti erilainen kuin Eurooppa. Yhdysvallat itsenäistyivät lähestulkoon samassa historian vaiheessa kuin Ranskassa tehtiin vallankumous. Toisin kuin keskitetty Ranska, Yhdysvallat muotoutui ainakin hallinnollisesti hajautetuksi liittovaltioksi. Ranskalainen filosofi ja historioitsija Alexis Tocqueville oli ensimmäisiä, joka tutkiskeli kansalaisyhteiskunnan toimintaa ja demokratiaa teoksessaan Demokratia Amerikassa. Tocquevillen kannalta tärkeäksi muodostui ero alamaisen ja kansalaisen välillä. Kiinnostava on myös Thomas Painen teos Rights of Man.

Thomas Jeffersonin mukaan jokainen sukupolvi tarvitsee vallankumouksen, sillä valtioiden kehityksessä seuraa poikkeuksetta vaihe, jossa valtiovalta poikkeuksetta unohtaa tarkoituksensa ja alkaa sortaa omaa kansaansa. Tästä seuraa väkivaltainen kapina ja uudistus. Jefferson halusi ehkä katkaista tämän, sillä itsenäisyysjulistusta täydentävä Bill of Rights esittää ajatuksen että kansalaisten tulisi olla aseistettuja siksi, että valtiovalta ei kykenisi heitä sortamaan.

”Hallituksia perustetaan ihmisten keskuuteen ja niiden valta johtuu suoraan kansan suostumuksesta. Kun mikä tahansa hallitusmuoto muuttuu tämän periaatteen suhteen tuhoisaksi, on kansalla oikeus muuttaa tai hävittää se ja asettaa tilalle uusi hallitus, joka pohjautuu sellaisille periaatteille ja jonka vallan järjestys on sellainen, mitä kansa pitää sopivimpana varmistamaan Turvallisuutensa ja Onnensa”.

Mutta mitä sitten seurasi?

Amerikasta ei lopulta tullutkaan sitä vapauden valtakuntaa mitä tuolloin tavoiteltiin, mutta uusi maailmanmahti Setä Samuli siitä kehittyi. Vapauden tiet ovat olleet kivikkoiset ja johtaneet sisällissotaan, rotusortoon, kansalaisoikeustaisteluun. Amerikka on tuottanut myös fordismin, mcCarthyismin, atomipommin, populaarikulttuurin ja coca-colan.

Eurooppalaiset intellektuellit ovat monin eri tavoin pohtineet amerikkalaista yhteiskuntaa ja sivilisaatiota. Huomionarvoisia ovat vaikkapa Antonio Gramscin essee Amerikanismi ja fordismi, Herbert MarcusenYksiulotteinen ihminen ja Jean Baudrillardin Amerikka.

Keskustelu on epäajanmukainen eikä liity mitenkään juuri ajankohtaiseen vaalisirkukseen.

Suorassa lähetyksessä keskustelee vanha epäajanmukainen kolmikko Erna Oesch, Mikko Lahtinen ja Tapani Laine.

Lähetys on kevätkauden viimeine Totuusradio-lähetys. Jatkoa seuraa ensi syksynä.