Prekariaatin poliittinen analyysi

sanprecario

Helsingissä järjestettiin 22.-23.11. 2013 seminaari nimellä Prekarisaatio ja sen poliittinen analyysi 2010-luvulla.

Seminaarissa keskusteltiin prekarisaatiotutkimuksesta ja prekariaatin poliittisesta liikkeestä. Lähtökohtana oli ajatus siitä, että prekarisaatioanalyysin tarve on mitä ajankohtaisin, eikä viimeaikainen yhteiskunnallinen kehitys Suomessa ja Euroopassa ole ainakaan vähentänyt prekarisaation poliittista merkitystä.

Prekarisaatiokeskustelun yleistyessä käsite on kuitenkin muuttunut hämäräksi ja epäpoliittiseksi. Siksi koettiin tarpeelliseksi pohtia kriittisesti prekarisaatiokeskustelun lähtökohtia, ongelmia ja uusia mahdollisuuksia.

Seminaarissa kysyttiin, mitä teemoja prekarisaatiokeskustelusta on puuttunut ja mihin suuntaan analyysia pitäisi jatkaa.

Tapahtuma järjestettiin osana Helsingin autonomista opistoa yhteistyössä Autonomisten opiskelijoiden ja Tutkijaliiton kanssa. Totuusradio soittaa äänitteet seminaarin alustuksista.

Line up:

Jukka Könönen & Tero Toivanen: Avaussanat

Jussi Vähämäki: Prekarisaatiokeskustelun historiasta

Jukka Könönen:  Institutionalisoitu prekaarisuus (eli mitä voimme oppia siirtolaisten asemasta)

Juhana Venäläinen: Tilasto ja kokemus prekarisaatiokeskusteluissa

Pontus Purokuru ja Antti Paakkari: Riittämättömyys

Tero Toivanen: ”Työ, vain työ meille merkitsee” – prekaarisuuden historiallisuudesta

Jussi Vähämäki: Ei mitään ja kaikki: Viides sääty ja uusi kapitalismi

Eetu Viren: Junat ja naiset, eli missä prekariaatti taistelee?  

Seminaarissa puhui myös Jukka Peltokoski aiheesta prekariaatin köyhyys ja rikkaus. Puheenvuoro ei taltioitunut teknisistä ongelmista johtuen, mutta esitys on luettavissa linkistä https://docs.google.com/document/d/1ghlsp3EhfNbvFk5XYMzDMycjQUtTK96WopZ49I4Ue2c/edit 

  • Ensilähetys: maanantai 27. tammikuuta 2014 klo 22–01

  • Uusinta: perjantai 31. tammikuuta 2014 klo 22:30–01:30

  • Radiotaajuus: 98,4 (50 kilometrin säteellä Näsinneulasta)

  • Internet-kuuntelu 1: TUNEIN

  • Internet-kuuntelu 2: http://moreeni.uta.fi/Internetlahetys

  • Ohjelma on aikanaan kuunneltavissa myös ohjelma-arkistossa

Yksi ajatus artikkelista “Prekariaatin poliittinen analyysi”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.