rakkaus

totuusradio_rakkauskokemus


I have a boyfriend, and i love him, and, and, but… Something had happened there. There was a kiss, that was the most intense and firely thing, uh, it was amazing, i was crumbled, and he was going, and I was burning inside. Love is connection. Minkä takia ihminen tarvittee rakkautta jos siinä tulee niin paljon negatiivista mukana se tuska ja se suru. Se on kupla. Minkä takia ihminen tarvii sen kuplan. Ehkä se on sen asenne mikä tekee tän kaiken niin helvetin vaikeeks. Ehkä se riittäis jos se ottais mua vähän enemmän huomioon. Harvat selittämättömyydet saavat kadottamaan hetkellisen tajun omasta katoavaisuudesta yhtä perin pohjin kuin rakkaus. Tarviiko aina sattua jos rakastaa jotaki. Voisko olla vaan hyvä olo. Nykyään joutuu vastaanottamaan paljon sellasta rakkaudentunnustusta joka ei liity millään tavalla minuun. Ja sit jos se ei satu se ei ole tosirakkautta. Kaikki on aina naurunalaisia rakkaudessa. Rakkaus on läsnäoloa, rakkaus on tunnetta jonka sinä tunnet yhteiseksi oman elonkehäsi kanssa. Että sinä olet yksin universumin kanssa, sitä on rakkaus, ja sitä voi tuntea myös toisia ihmisiä kohtaan, jos ymmärtää heidän ainutkertaisuutensa. Se varsinainen rakkaus, mitä Hollywoodissa tuotetaan, se on aivan mahdollista. Kun isä sano äidille että ”minä rakastan sinua” niin kaikki ties että se valehtelee. Minä en pysty sanomaan, että minä rakastan ketään, paitsi ehkä äitiäni, joka ei edes rakasta minua.

Rakkaudellisissa nyrjähdyksissä RAKKAUS maanantaina 19.10.2009 klo 22–24 (saman viikon perjantaina samaan aikaan uusinta). Milloin sinä viimeksi koit rakkautta? Kirjoita tarinallinen kokemuksesi tämän artikkelin kommentiksi. Kaikki ennen maanantain lähetyksen loppua tulleet tiiviit tarinat pyritään lukemaan osaksi ohjelmaa.

Kuuntele lähetys täällä.

Aikaisemmat nyrjähdykset osoitteessa: http://amorousenlightenment.wordpress.com/


Deprecated: ltrim(): Passing null to parameter #1 ($string) of type string is deprecated in /var/www/4/yttt/sites/www.totuusradio.fi/www/wordpress/wp-includes/wp-db.php on line 3031

17 vastausta artikkeliin “rakkaus”

  1. Rakastin viimeksi itseäni kun tiskasin ja hajoitin kahvikupin iskien sen tiskipöytään absoluuttisella raivolla, halusin saada veren kämmenestäni vuotamaan, minkä sainkin, mutta toivoin, ettei valtimo vaurioittuisi niin, että vuodan kuiviin, enkä vuotanut. Minä vain rakastin. Mutta silloin vain itseäni. Vieläpä helvetin populistisella tavalla, mutta mitä sitten? Tärkeintä oli rakkaus vihan vaatteissa.

  2. Rakkaus, tai suhde, syttyy ja leimahtaa, kunnes tulee aika repiä se rikki: ”Sitten he eivät enää tavanneet. Sitten hän alkoi muuttua muistoksi joka riisuutui sanoista ja yksityiskohdista ja muuttui hengitykseksi ja pimeydeksi.” Tämä on täsmällinen kuvaus rakkauden tekemästä viillosta, joka ajan funktiona parsiutuu umpeen, painuu ihon pintakerroksesta syvemmälle ihmisen sisään, on siellä olemassa ja hengittää.

  3. koin rakkautta viimeksi harrastaessani seksiä, eli toisin sanoen rakastellessani. En tunne mitään muuta olotilaa oikeastaan suoranaisen rakkauden kokemiseksi, kuin fyysisen. Omalla kohdallanni olen tullut myös tulokseen että rakastaminen on aina jakamista: sooloseksiä harrastaessani, eli masturboidessani yksin en voi sanoa että koskaan olisin kokenut rakkautta.

  4. Rakkaus vain on.
    Rakkaus on jatkuva olotila.
    Kokea rakkautta nyt.
    Elää rakkautta.

  5. Heip Studio,

    Eros on ehkä puutetta ja kaipuuta, puolikkaan etsimistä, vaan entäpäs rakkaus ylenmääränä, purskeena yli sen, jonka saa upotettua työhön ja toimeen.

  6. Freiren mielestä rakkaus edellyttää aina poliittista projektia, sillä ihmiskunnan rakastaminen, joka pysyy erillään vapauttavasta politiikasta, ei tee kohteelleen palvelusta vaan vahinkoa. Rakkaus joka ei vapauta käyttää kohdettaan ravintonaan kuin madot ruumista. Narsismi tuhoaa Toisen muuttamalla Toisen itsekseen. Se muuttaa Toisen elottomaksi aineeksi ja käyttää tätä oman imagonsa ravintona. Tässä tapauksessa rakkaudesta tulee itserakkauden teko subjektin muuttuessa omaksi objektikseen, jonka tämä kuluttaa nekrofiilisissä orgioissa. Rakastaminen on mahdollista vain toisten ollessa vastavuoroisesti läsnä. Siinä missä autenttinen rakkaus avaa minuuden Toiselle, narsistinen rakkaus kulminoituu itseensä käpertyvään spiraaliin torjumalla Toisen (kuluttamalla toista), joka seisoo itseymmärryksen portilla. Vain silloin, kun toinen kohdataan itseymmärryksessä, voi minuus löytää autenttiset silmänsä, korvansa ja äänensä dialogisen ja vastavuoroisen ymmärryksen teossa. Rakkaus sekä ruumiillistaa taistelun että vie sen yli alkuperänsä. Freireläisin termein ilmaistuna vallankumouksellinen rakkaus on aina suunnattu globaaliin emansipaatioon tähtäävään projektiin, sitoutumiseen ja uskollisuuteen tätä projektia kohtaan. Tässä mielessä Freiren ja Chen rakkauskäsitykset ovat yhteneviä. Sitoutumista vallankumoukselliseen rakkauteen pidetään yllä torjumalla nihilismin ja epätoivon elämän kieltävä vääjäämättömyys yhteiskunnallisten selkkausten ja kulttuurisen sekasorron aikoina. Perustuessaan transgression ja toisinajattelun narratiiveille rakkaudesta tulee toivon perusta. Tässä mielessä rakkautta ei voi koskaan typistää henkilökohtaisiin vakuutteluihin tai julkilausumiin, vaan se toteutuu aina epävarmuuden ja päättäväisyyden sekä keskinäisen riippuvuuden ja yksittäisyyden epäsymmetrisissä suhteissa. Rakkaudesta tulee tässä freireläisessä mielessä vallankumouksen happi, joka ravitsee historiallisen muistin verta. Vastavuoroisena dialogina rakkaus voi palvella todistajanlausuntona niille, jotka ovat taistelleet ja kärsineet ennen meitä, ja joiden taisteluhenki on säilynyt, vaikka se on yritetty vaientaa ja poistaa inhimillisten saavutusten arkistoista. Kieltäytyen Orfeuksen lyyrasta, orjantappurakruunusta ja konekivääristä freireläinen pedagogiikka kohtaa kapitalistisen valta-aseman vastahakoiset voimat katkeransuloisella optimismilla. Freire ymmärsi, että vaikka hylkäämmekin usein toivon, toivo ei koskaan hylkää meitä. Tämä johtuu siitä, että toivo on syöpynyt ihmissydämeen ikuisiksi ajoiksi ja se saa meidät kurkottamaan lajiolemuksemme ruumiillisten esteiden yli.

  7. Hopsista! Ei ihan pieni aihe! Täytyy kuunnella uusinta tai tallenne, mitä saitte irti siitä. Rakkaus on niin iso ja melkein mahdoton asia itsekkäälle ihmiselle. Lainaisin Lissu Lehtimajan sarjakuvan kuplasta Lewinasin filosofiaa: ”Toinen tulee aina ensin.” Sitä se rakkaus olisi, ja jotain sellaista, että tunnistaa ja näkee toisen, ehkä jopa ymmärtää ja hyväksyy. Em. sarjakuvassa on muistaakseni sellainenkin kuva, jossa sanotaan, että jokaisen ihmisen silmissä lukee: Älä tapa!
    Ismo Alanko laulaa muuten, että rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana. (Onhan tämä suomenkielen sana aika kova äänneasultaan)

  8. Onko ihmisen itsekkyys este ihmisen inhimillistymiselle? Jos ’itsekkyys’-käsitteen negatiivinen klangi onkin hegemonian salajuoni pitää yksittäiset itsesyytösten eristäminä toisistaan? Pitäisikö itsekkyys, siis itsenä oleminen, jonkinlaisen itseyden tunnustus, ottaa positiiviseksi lähtökohdaksi, joka onkin edellytys ihmiskohtaamisille? Jos orientoidumme kohtaamisissamme toisen kautta, puuttuu orientaatioltamme pohja, koska emme voi tuntea toista edeltä käsin, tai se lepää mielikuvilla, jotka tietysti ovat kovassa vaarassa tulla aina valtakulttuurin määrittämiksi. Tunnustakaamme itsemme (tämä voi tarkoittaa myös ’itsen’ tai ’minän’ kieltämistä, koska juuri minäkuva voi olla olemisen pahin kahle [Tere: onko tämä metsän kielen kaipuuta?]), jotta yhteisyytemme voi alkaa ja pääsemme muodollisten kohteliaisuuksien labyrintista. Ja mikä jäi ohjelmassa sanomatta: Toiseen orientoituminen elämän kantavana voimana jumittuu helposti abstraktiin toiseus-flirttiin ja on analoginen jumalsuhteelle. Minä ja Toinen -asetelma on rikottava ja sirpaleista ponnistettava kohti todellista materialistis-pluralistista ihmistenvälisyyttä. Ehkä mustasukkaisuuden kiehtovuus on merkki siitä, että kahdenvälisyys on vasta alkua…

    Täytynee pitää otsikko samana tulevissa nyrjähdyksissä, jotta päästään syvemmälle rakkauteen. Onko tässä tyhjäksi saastuneessa käsitteessä rako…josta voisi…äh!

  9. hymiön heitän tähän väliin kommentiksi (vaan en toiseus-flirtiksi).

    minäkuva – sinäkuva. millonkaan et voi kokea kenenkään muun totuutta rakkaudesta kuin omaasi. Ja minän totuus, se lienee epäluotettavin kaikista.

  10. Joo, minustakin pitää ensin tunnistaa ja tunnustaa itsensä ja olla armollinen itselleen, ei se toisen kanssa oleminen muuten onnistu, joka ei sitten taas onnistu ilman, että joku on ensin tunnistanut ja hyväksynyt sut itsesi…Aikamoinen never endin tai valitettavasti paremminkin usein never open -juttu….Ilman itsensä hyväksymistä ns ”rakkaus” on kai aina sellaista narsistista hyväksynnän etsintää. Eli tavallaan sitä ”itsekkyyttä”, jota tarkoitin. Sellaista välineellistä ”rakkautta”.

  11. Onko rakkaudesta puhuttaessa aina esiin nousevassa paskuudessa jossain määrin kyse vaihtosuhteen luomisesta, pyrkimyksestä (ja toisellekin esitetystä vaateesta!) ymmärtää kumpikin toisensa rakkautta, toista täysin, toisen motiiveja olla siinä sun kanssas. Aivan kuin voitaisiin näin kuvitella ”yhteinen rakkaus” joka on muodoltaan, suunnaltaan, nopeudeltaan, sävyiltään yhtenevä ja staattinen? Onko tarve tulla rakastettunsa ymmärtämäksi toivoton lähtökohta?

    ”… molemmat osapuolet itsepintaisesti pyrkivät perinpohjaiseen läheisyyteen, uskomaan kumppanille kaiken, jakamaan tämän kanssa koko yksityisimmän sisäisen elämänsä totuuden, olemaan ehdottoman rehellinen – siis kieltäytymään salaamasta mitään asiaa. — Tämä langettaa kumppanin harteille valtaisan taakan, kun häneltä pyydetään suostumusta asioihin, jotka eivät välttämättä nostata riemunkiljahduksia, ja häntä vaaditaan olemaan yhtä suora ja rehellinen toista kohtaan. — On todennäköistä, että osapuolet esittävät toisilleen vaatimuksia, joita he eivät pysty täyttämään. He kärsivät ja ärsyyntyvät ja turhautuvat – ja päättävät useimmiten panna pisteen suhteelle.”

    Onko absoluuttisen hyväksymisen kaipaaminen epähedelmällistä koska ei ole edes mahdollista, että toinen ihminen ymmärtäisi läpikotaisin sen mitä olen? Ja jos ymmärtäisi, ei varmastikaan pitäisi kaikesta, mitä näkee. Ja siksi ”hyväksyntä” on aina näennäistä pintaa joka vain turvaa minun identiteettini / parisuhteen ryhmäidentiteetin säilymisen eheänä (ja kuinka tylsää se olisikaan)

    Onko tämä älyttömän kapea näkemys hyväksynnästä?

  12. Musta tuntuu että ihmiset tietävät paremmin kuin tiedostavat, sen mitä rakkaus on. Jos joku jonka kanssa on tovin seurustellut, sanoo: ”minä rakastan sinua” melkein kaikki tietävät että kyseessä on erilainen ilmoitus kuin: ”tykkään susta tosi paljon”. Jälkimmäinen, on vain kuvaus omasta tunnetilasta, edellinen jotain muuta. Luulen että ihmiset erottaa myös ”olen rakastunut suhun” ja ”mä rakastan sua”. Musta se että sanoo rakastavansa on aina osaltaan lupaus. Siinä luvataan toiseelle että hän voi luottaa siihen ettei häntä jätetä yksin. Joskus mulle yks kaveri sanokin että ”rakkaus on sitoutumista”. Mä sillon vastustin kovasti, mutta nyt uskon että hän oli oikeassa.

  13. Musta Tuukka on täysin oikeessa siinä että pintaa ei kannata pitää arvottomampana kuin niitä syvällä kulkevia ajatuksia. Herkkyys, eli kyky tunnistaa kokemustensa laatua ja määrää – ja sitten merkityksen löytäminen yksinkertaisesta iloisuuudesta (tai vaihtoehtoisesti merkityksen kaipuusta yli pääseminen). Merkitystä yleensä kai pidetään syvällisenä, mutta sitten ainakin Nietzschestä jää sellainen maku ettei merkitys oon niin merkillistä… Hmm…

  14. Kuuntelin nyt tallenteen ja huomasin puhuneeni aiemmin ennemmin agape- kuin eros -hengessä. Tuukan esiin nostamat jutut tuntuivat tutuilta ja eletyiltä kokemuksilta, esim. haluta sekä harmoniaa että hulluutta (eikä sitten välttämättä saada kumpaakaan), samoin ekan tytön monologi; love is connection. Minulla on kokemuksia myös siitä, että vasta tapaamani ihminen tuntuu tutulta, ja just siitä syntyy halu ja kaipaus tätä toista kohti. ”Halu, jonka tavoitteena ei ole saada vaan suuntautua toista kohti.” (Pönni, 96 Lissun mukaan) Aulikki Oksanen ilmaisee asian kauniisti:“Niinkuin kaksi mannerta, joita meri erottaa, katselemme toisiamme horisontin taa. Ehkä maailman nuoruudessa yhteen kuuluimme, koska toista rantaa ikuisesti kaipaamme.” Eli kaipaus soi sittenkin kauneimpana (ja kestävimpänä.)

  15. Tuukka Tomperi. I love you. Ihanaa analyyttisyyttä, joka meni pinnankin alle eikä roikkunut pinnalla toisin kuin haastattelija-parilla. Joka mitä ilmeisemmin on jonkinsortin pari. Sillä suurimmalta osaltaan keskustelu vaikutti psykologin (tuukka) onnistuneilta yrityksiltä avata parille heidän välistä kieltään, jossa naisparka oli täysin ”olen samaa mieltä kanssasi kulta” aspektilla.

    Mutta Tuukka Tomperi sinä sait rakkaudesta irti muutakin kuin yleistä lätinää. Kiitos siitä. Paneutumisesta ja järjen säilyttämisestä tunnekuohunnan keskellä.

    Rakkaus = yhteyttä, sairautta, riitaa, raastavuutta, intohimoa, hihitystä, elämää, kuvia. Aina uutta. totuutta
    totuuden myöntämistä.

    Tuukan kristillinen rakkaus setti oli loistava! Samoin muutkin aihetta eripuolilta ruotivat kommenttisi. niinkuin aloitin niin lopetan. I love you.

  16. Hengelle valta tai voima tulee vain sikäli kuin se katsoo negatiivista (Lasse) kasvoista kasvoihin ja viivähtää siinä. (-;

    Maailma ei ole lopullisten olioiden yhdistelmä, vaan prosessien yhdistelmä.

    T: Naisparka

  17. Porvaristo ei pysty kätkemään inhottavia kasvojaan, jotka voitonhimoisuudessaan ovat niin tyystin jaloutta vailla, NIIN HIRVITTÄVÄN PIENET, että koko ihmiselämä tuntuu niiden näkemisen seurauksena turmeltuneelta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.