”He ovat tehneet vuorista litteitä” – Kolonisaation jäljet

3-1-1

 

Kolonisaatio on muuttanut ihmisten välisiä suhteita sekä suhteita ei-inhimilliseen luontoon, sekä elolliseen että elottomaan. Se muuttaa myös elinalueita, maisemia ja jokia. Dakota-alkuperäiskansaan kuuluva Kim TallBear sekä krenakeihin kuuluva Ailton Krenak kertovat omista kokemuksistaan sekä tutkimuksistaan koskien kolonisaation vaikutuksia Amerikan mantereen eri kolkissa. TallBear toimii apulaisprofessorina alkuperäiskansatutkimuksen laitoksella Albertan yliopistolla Kanadassa. Federal de Juiz Fora -yliopisto Brasiliassa puolestaan myönsi Krenakille kunniatohtorin arvonimen vuoden 2016 alussa.

Puheet pidettiin maaliskuun lopulla 2016 järjestetyssä poliittisen ekologian Undisciplined Environments -konferenssissa Tukholmassa.

Kim TallBear tuo puheessaan esiin lukuisia tutkimukselleen keskeisiä henkilöitä:  Thomas PrincenNancy F. Cott, Kim Anderson, Dorion Sagan, Vine Deloria, Jr., Craig Howe (ks. myös bloginsa), Jane Bennett, Mel Y Chen, Charles EastmanDavid Shorter, Travis Erickson ja Kathryn Shanley. Lisäksi hän kertoo tutkimuksestaan Pipestone-kiven ja alueen parissa sekä Idle No More -liikkeestä.

Ailton Krenak puolestaan kertoo Dose-joen varrella syksyllä 2015 tapahtuneesta kaivoksen jätealtaan sortumisesta ja sitä seuranneesta myrkyllisestä mutavyörystä:

[youtube]https://www.youtube.com/watch?v=Z5FXg7jBv8w[/youtube]

Lähetyksessä kuullaan eri alkuperäiskansojen musiikkia:

Maxida Märak: Backa Bak
Plex feat. Lase: No More 
A Tribe Called Red: The Road  
Lila Downs: Zapata Se Queda
V&D por Gran Om: Namakasia Yaqui
Mari Boine: Gula Gula
Himno Zapatista
Maxida Märak: Gállok
  • Lähetysaika: maanantai 2. toukokuuta 2016 klo 20:00–22:00

  • Radiotaajuus: 98,4 (Radio Moreeni, kuuluvuus 50 kilometrin säteellä Näsinneulasta)

  • Internet-kuuntelu 1: TUNEIN

  • Internet-kuuntelu 2: http://153.1.15.29:8080/moreeni.mp3

  • Ohjelma on aikanaan kuunneltavissa myös ohjelma-arkistossa