L U E N T O A R K I S T O

——————————————————————————————————————————————————–

Työ ja työttömyys ilmastokriisin aikakaudella

 

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, ja myös ymmärrykset siitä, mitä työ oikeastaan on, ovat liikkuvia ja ajassa muotoutuvia. Feministiset keskustelut sukupuolittuneesta koti- ja hoivatyöstä ovat saaneet viime vuosina rinnalleen alustatalouden, silpputyön, perustulon ja ehdollisen sosiaaliturvan kaltaisia ilmiöitä, jotka niinikään haastavat työn ja vapaa-ajan välisiä rajoja.

2010-luvun lopulla työtä ja työelämää on alkanut määritellä yhä vahvemmin myös kysymys ekologisesti kestävästä työstä. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kaikki Suomen kasvihuonekaasupäästöt tulee nollata tai kompensoida viimeistään vuonna 2050, mikä on valtava haaste yhteiskuntajärjestelmälle. Millaisia muutoksia ilmastotavoitteisiin pyrkiminen tarkoittaa työelämässä? Onko luvassa enemmän työtä vai vähemmän työtä? Millaista työtä ilmastokriisin aikakaudella tulisi tehdä – vai tulisiko työstä pikemminkin kieltäytyä?

Keskustelemassa Mia Haglund Työstäkieltäytyjäliitosta ja Tero Toivanen BIOS-tutkimusyksiköstä. Keskustelua ohjaa Pieta Hyvärinen. Keskustelutilaisuus järjestettiin 1.2.2019 Työväenmuseo Werstaalla osana Tampereen yliopiston Kestävän kehityksen käytäntöjä -kurssia.

KUUNTELE/LATAA (Teknisistä ongelmista johtuen ensimmäinen alustus ja keskustelu jäävät kesken.)

——————————————————————————————————————————————————–

 Plantarium: Re-Imagining Green Futures

 

Kasvit tarjoavat vertauskuvia, joiden kautta voi tarkastella ihmisen suhdetta maahan, liikkuvuuteen ja hedelmällisyyteen. Ne määrittävät konkreettisilla, empiirisillä tavoilla ihmisten toimeentuloa, ruokavalioita, terveyttä, maisema, kaupunkisuunnittelua, talouksia sekä historiaa. Plantarium-konferenssissa käsiteltiin ihmisten ja kasvien välisiä suhteita polttavien ympäristökysymysten kontekstissa, taiteen, tieteen ja filosofian välimaastossa.

Plantarium: Re-Imagining Green Futurities was a two-day workshop organized by Olga Cielemęcka (Linköping University) and Marianna Szczygielska (Central European University). Between June 1-2, 2017 a group of scholars and artists met in Tema Genus at Linköping University to explore plant-human relationships in the context of pressing environmental issues. The event was funded by “The Seed Box. A Mistra-Formas Environmental Humanities Collaboratory” and supported by GEXcel International Collegium for Advanced Transdisciplinary Gender Studies. 

Keynote lectures:

Michael Marder (University of the Basque Country): On Lack and Plenitude in the Vegetal World LISTEN/DOWNLOAD

Catriona Sandilands (York University): Four Forays in Vegetation LISTEN/DOWNLOAD

 

——————————————————————————————————————————————————–

A&B-luento:
Osuuskunta prekaarin työvoiman järjestäytymisenä


Osuuskunta on keino organisoida työtä ja tuotantoa. Se on mahdollisuus prekaarille työvoimalle toimeentulon hankkimiseksi ja itsehallinnollisen työpaikan rakentamiseksi. Osuuskunta ovat myös uusvanha muoto työvoiman organisoitumiselle ay-liikkeen ja puolueorganisaatioiden rinnalle. Lattiatasolla osuuskunta on yhteistä tekemistä, joka vaatii sitoutumista, vastuunkantoa ja pitkän tähtäimen suunnittelua. Esityksessä käymme läpi mitä osuuskunta mahdollistaa ja mitä se vaatii. 
Luennoitsijat Jaana Pirkkalainen ja Jukka Peltokoski ovat osuuskunta-aktiiveja ja kuuluvat Uusi osuuskunta – Tekijöiden liike -teoksen kirjoittajiin. Luento pidettiin 21.5.2017.

Mikä on Anarkiaa & Burgereita?
Anarkiaa & Burgereita tarjoilee joka kuukauden kolmas sunnuntai Terassi-pub Yläkerrassa herkullisia vegaanisia burgereita sekä mielenkiintoisia luentoja rennossa ympäristössä. Tilaisuudet järjestää TAL.

KUUNTELE/LATAA (Taltio ajoittain katkonainen, kommentteja leikattu pois [huonosta kuuluvuudesta johtuen].)

——————————————————————————————————————————————————–

Mustat vuodet -kirjan julkistamistilaisuus

Toimittaja Mikael Brunila keskustelee kirjan kirjoittajan Anton Montin kanssa


Mustat vuodet. Uusfasismi Italiassa 1945–2016
 -kirjassa kuljetaan italialaisten uusfasistien matkassa Mussolinin viimeisistä hetkistä aina nykypäivään. Pinochetin Chile, vanhojen ja uusien kansallissosialistien juonet Francon Espanjassa, Rooman laitakaupungin rajut väkivaltaisuudet 1970-luvulla, Olof Palmen italialaiset murhaepäilyt, suomalainen professori, joka inspiroi italialaisia uusfasisteja, sekä salaperäinen tradition oppi-isä Julius Evola. Näitä kaikkia asioita käsitellään kirjassa, joka taustoittaa monia tämän hetken poliittisia ilmiöitä pohjoismaisista oikeistopopulisteista presidentti Trumpin kampanjaneuvonantajaan Steve Bannoniin. Suomalaiset uusfasistit viittaavat nykyisin usein puheissaan ja kirjoituksissaan Italian tapahtumiin ja teemoihin. Mustat vuodet. Uusfasismi Italiassa 1945–2016 valaisee uusfasismin syntyä, sen historiaa ja sen ideologiaa.

KUUNTELE/LATAA

——————————————————————————————————————————————————–

Kyynelten laaksosta tuomiopäivän pedoksi: Prekariaattiliike Suomessa 2004–2009

 

Tietokirjailija Pontus Purokuru luennoi prekariaattiliikkeestä Häiriöitä-luentosarjassa Helsingissä.

Suomen 2000-luvun liikekentässä prekariaattiliike oli poikkeus. Se vaati askeesin ja rajoittamisen sijaan lisää kulutusta ja tuotantoa. Se kauhistutti sekä ammattiliitot, porvarit että anarkistit. Julkisuudessa liike näkyi tunkeutumisena työvoimatoimistoihin ja Lidleihin, talonvaltauksina, karnevalistisina mielenosoituksina ja paskaduuni-puheena. Prekariaattiliike käynnisti edelleen jatkuvan keskustelun perustulosta ja työn muutoksesta.

Liike yritti organisoida ”bilejärkkäreitä, hiphoppareita, räppäreitä, uusmedia-aktiiveja, koodaajia, hakkereita, warettajia, aktivisteja, järjestöihmisiä, autonomeja, punkkareita, ekohippejä, kotikasvattajia, skeittareita, graffitiposseja, tussaajia, opiskelijoita, tutkijoita, taiteilijoita, prekaareja, paskaduunareita, ostarin lusmuilijoita, maahanmuuttajia, feministejä, pervoja ja lifestailareita”, mutta hajosi organisaation puutteeseen vuoden 2006 EuroMayDay-mielenosoituksen ja makasiinimellakan jälkeen. Silti se jätti jälkiä, jotka näkyvät edelleen.

”Prekariaatti on villein eläin: se vihaa palkkatyötä ja kansallisvaltiota. Se rakastaa joustoa ja vuorotteluvapaita. Se ei usko vakituisen työpaikan tuomaan turvaan, koska se tietää, että yksikään työpaikka ei voi enää olla vakituinen. Se ei usko yhdenkään rajan mielekkyyteen ja pysyvyyteen, koska se on luotu kulkemaan, kuten siirtolaissiskomme ja -veljemme osoittavat. Prekariaatti on levottomuutta. Mikään ei sille riitä.” (verkkolehti Megafoni, 2005)

Luento nauhoitettu Kupolissa 22. huhtikuuta 2017. Kesto 39 min + 36 min.
KUUNTELE/LATAA: OSA1 OSA2
POWERPOINT

——————————————————————————————————————————————————–

Suomen sosiaalifoorumi:
Lisää aktivismia vai eroon aktivismista?

Keskustelijat ovat tavalla tai toisella lähellä ympäristöliikettä: Tutkija-aktivisti Teppo Eskelinen, toimittaja Riikka Kaihovaara, väitöstutkija Karim Maiche, kirjailija Alexandra Salmela, osuuskunta-aktivisti ja maatyöläinen Teija Heikkinen, taloustutkija Paavo Järvensivu.

Modernin ympäristöliikkeen lupaus onnellisesta tulevaisuudesta jäi historiaan ympäristön tilan siirryttyä väistämättömän heikkenimisen aikakauteen ja joukkosammumisen uhkan muututtua todelliseksi.

Mitä tämä merkitsee ympäristöliikkelle? Onko sen aika ohi, hajautuuko se erillisiksi kampajoiksi, siirtyyko aktivismi menneisyyteen ja sen sijaan asettuvat arjen kamppailut heikkenevällä planeetalla? Vai eikö ympäristöliike tarvitse päivitettyä itsemäärittelyä?

Keskustelu nauhoitettu Kepan tiloissa Helsingissä lauantaina 1.4.2017. Kesto noin 2 tuntia. Kuuntele tai laitaa: TUNTI1 TUNTI2

——————————————————————————————————————————————————–

Anarkiaa & Burgereita:
Vastarinta ja feministinen solidaarisuus

 

 

 

 

 

 

 

 


Esitelmöijä, tutkijatohtori Tiina Seppälän etnografisen tutkimuksen mukaan naisten poliittisen aktivismin lisääntyminen Nepalissa, Intiassa ja Bangladeshissa haastaa monia länsikeskeisiä ja maskuliinisia käsityksiä vastarinnasta ja sen strategioista. Tutkimus käsittelee naisten aktivismia kehitysprojektien aiheuttamia pakkosiirtoja ja slummihäätöjä vastaan. Mitä me voimme anarkisteina oppia näiltä naisilta? Miten heidän – ja muiden marginalisoitujen naisten – taisteluita voidaan tukea heidän omia lähtökohtiaan kunnioittavan, siirtomaavaltaisia rakenteita purkavan feministisen solidaarisuuden kautta?

Luento nauhoitettu Vastavirran Yläkerrassa 19. maaliskuuta 2017. Kesto 1 tunti 18 minuuttia. KUUNTELE/LATAA

——————————————————————————————————————————————————–

Katherine Gibson

Yhteisötalouksien teoreetikkoprofessori Katherine Gibson vieraili Tampereella ja Helsingissä 21.-24.4.2016.

Kuva: Antti Yrjönen
Kuva: Antti Yrjönen

Feminist Perspectives on Rethinking Economies. Tampereen yliopisto 22.4.2016

Taking Back the Economy: Building Community Economies. Helsingin yliopisto 23.4.2016.

 

——————————————————————————————————————————————————–

Rethinking Revolution: International Symposium

Organised by the Research  Network Subjectivity, Historicity, and Communality (SHC), University of Helsinki

Rethink

Omri Boehm: ‘Kant on Enlightenment as Revolution’

Ulrika Björk: ‘Arendt and the Revolutionary Moment’

Cinzia Arruzza: ‘Conflictual Universality: A Feminist Perspective on Revolution’

Jason W. Moore: ‘Revolutions: Social, Ecological or World-Ecological?’

Kristian Klockars: ‘The Democratic Revolution, its Presence and Future’

Ari-Elmeri Hyvönen: ‘Revolutionary Spirit, Worldlessness, and Violence: Arendt, Badiou, and Zizek’

Juuso Tervo: ‘Corrosive Temporalities: Art and the Time of Revolution’

Pilvi Takala’s film ’The Trainee’ is discussed in the presentation

 

——————————————————————————————————————————————————–

Tutkijaliiton kesäkoulu 2015: Tuotanto

Tutkijaliiton 35. kesäkoulu järjestettiin Ystävyyden majatalossa Kruusilassa 21.8.2015–23.8.2015.

 

kesakoulu1

          1.

          Kasper Kristensen:

          Yhteiskunnallinen tuottaminen

          Spinozan ajattelussa

          KUUNTELE/LATAA (34 min)

 

 

kesakoulu2

           2.

           Hannu Sivenius:

           Althusserin

           symptomaattisesta lukutavasta

           KUUNTELE/LATAA (50 min)

 

 

kesakoulu3

          3.

          Lotta Tenhunen:

          Elämän tuotanto

          ja itsevalorisaatio

          KUUNTELE/LATAA (44 min)

 

 

kesakoulu4

 

          4.

          Jussi Vähämäki:

          Työ

          ja tuotanto

          KUUNTELE/LATAA (41 min)

 

 

kesakoulu5

 

           5.

           Eetu Viren:

           Noidankehä

           KUUNTELE/LATAA (48 min)

 

 

 

kesakoulu6

 

          6.

          Hanna Kuusela:

          Lupaustalous –

          tuotantoa ilman tuotteita?

          KUUNTELE/LATAA (39 min)

 

 

paneeli

 

          7.

          Paneeli:

          Mitä tietotehtaalle kuuluu?

          KUUNTELE/LATAA 1/2 (42 min)

          KUUNTELE/LATAA 2/2 (42 min)

 

kesakoulu7

 

          8.

          Mikko Remes:

          Kreikan kiirastuli

          KUUNTELE/LATAA (43 min)

 

 

 

kesakoulu8

 

          9.

          Matti Ylönen:

          Globaali velan politiikka

          KUUNTELE/LATAA (44 min)

 

 

kesakoulu9

          10.

          Minna Henriksson:

          Itseorganisoituminen

          kompastuskivenä –

          taidekentän demokratisointi

          galleriavuokrakäytännön taustalla

          KUUNTELE/LATAA (36 min)

 

kesakoulu10

          11.

          Kari Yli-Annala:

          Arvojen tuotanto ja tuotantoarvot

          taiteilijoiden liikkuvan kuvan

          käytännöissä

          KUUNTELE/LATAA (15 min)

 

——————————————————————————————————————————————————–

Sex and Capital

9th European Feminist Conference järjestettiin Lapin yliopistossa 3.-6.6.2015. Alla pari konferenssin keynote-luentoa.

Rauna Kuokkanen: Indigenous Self-Determination: From the Politics of Recognition to Restructuring Relations

Suvi Ronkainen: ’Business as Usual’ – analyzing feminist discourses on sex work and limitless commercialization

 

——————————————————————————————————————————————————–

Enlightened Anarchism

Konferenssi järjestettiin Lapin yliopistossa 11.-14.9.2014. Alla nauhoitteita sessioista Freedom, Ethics and the Spirit of Rebellion ja Space and the Spatial Turn sekä puhujavieraan Dimitrios Roussopouloksen loppuesitelmä.

Aylon Assael Cohen: The Insurrection of Feelings and the Feelings for Insurrection

Mika Luoma-aho: Political Theology of Civil Disobedience

Rui Coelho: Is Neomonasticism Part of the ”New Anarchist” Wave?

Christian Pfenninger: Porous Sovereignties: the Geopolitics of Anarchism

Dimitrios Roussopoulos: Constructive Anarchism – Social Ecology and Democracy

 

——————————————————————————————————————————————————–

Kauas verot karkaavat? – Seminaari julkisia palveluita tuottavien yritysten veronkierrosta ja kuntavaikuttamisesta

Pirkanmaan Attac järjesti tilaisuuden tiistaina 9.10. Tampereen Vanhan kirjastotalon Musiikkisalissa.

Eeva Talvikallio (Suomen Attac ry:n puheenjohtaja)
Tilaisuuden avaus: Julkistalouden verenkierrosta veroparatiisitalouden veronkiertoon

Matti Ylönen (tutkija, tietokirjailija, toimittaja)
Veroparatiisit ja veronkierron välineet

Eveliina Hannula (Uudenmaan yritysverotoimiston kansainvälisen verotuksen ryhmästä)
Verosuunnittelu osana yritystoimintaa

Kai Lindros (Helsingin kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgrenin tukiryhmän veronkiertoasiantuntija)
Veroparatiisivapaa Helsinki – mitä on tehty ja miten?

Mikko Aaltonen (Tampereen kaupunginhallituksen jäsen)
Veroparatiisivapaa Tampere?

Maija Lumme (Eettisen kaupan puolesta ry.)
Julkishankintoihin vaikuttaminen kansalaisyhteiskunnasta käsin: Esimerkkinä Reilu kaupunki -kampanja Lahdessa

——————————————————————————————————————————————————–

Kapakkapolitiikkaa: Vihreän kapitalismin mahdottomuudesta ja sivilisaation umpikujasta

Tere Vadén selkeyttää, kuinka resurssipiikit väistämättä laittavat öljyriippuvaisen sivilisaatiomme edesottamuksille stopin:
kapakkapolitiikkaa_vaden

Olli Herranen kertoo, miksi vihreää politiikkaa ei voida toteuttaa kapitalistisessa talousjärjestelmässä vaan miten nuo kaksi sulkevat toisensa pois:
kapakkapolitiikkaa_herranen

Alustukset esitettiin 4. lokakuuta 2012 tamperelaisessa Teatterikulma-ravintolassa Vihreän puolueen järjestämässä Kapakkapolitiikkaa-tilaisuudessa.

——————————————————————————————————————————————————–

Welfare in Porous Society:
New Constellations of Labour, Care, and Education

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, JOENSUU 31.5.–1.6.2011

 

PLENARY 1: “AT THE PLACE”

Eeva Jokinen (University of Eastern Finland) & Soile Veijola (speaking) (University of Lapland):

Time to Hostess, Reflections on Borderless Care.

 

 


Jussi Vähämäki & Jukka Könönen (University of Eastern Finland):

Out of Place, Out of Time. Precarisation in North Karelia.

 

PLENARY 2: “ON THE BORDER”


Alessandro Dal Lago (University of Genoa):

Porosity as Forced Circulation of Migrants in Time of War.



Elena Zdravomyslova (European University at St. Petersburg):

Transported In-Family Care. Kalmyc Women in Moscow.

PLENARY 3 “IN THE WORLD”


Lisa Adkins (University of Newcastle, Australia):

Borderless Time. Experiencing the Porous Society.

 


Leena Åkerblad (University of Eastern Finland):

Negotiating with Chance. Modes of Agency in Precarious Work.

 

 

 

 

Serena Giordano (University of Genoa):

Porosity in Visual Art as a New Rhetoric of Exclusion.

——————————————————————————————————————————————————–

Otteita Ylioppilasteatterin tietotoimistosta

[vimeo]http://vimeo.com/23940457[/vimeo]

[vimeo]http://vimeo.com/19052337[/vimeo]

[vimeo]http://vimeo.com/18829192[/vimeo]

[vimeo]http://vimeo.com/16956903[/vimeo]

——————————————————————————————————————————————————–

[vimeo]http://vimeo.com/21246381[/vimeo]

Mikko Lahtisen luento osana Filosofian illat -luentosarjaa Tampereen kaupunginkirjastolla 9.2.2011.

——————————————————————————————————————————————————–

Kasvu murroksessa 2010

Vanhalla ylioppilastalolla järjestettiin 24.9.2010 seminaari degrowth-liikkeestä.

Peter Victor – Slower by Design, not by Disaster (38 min)

Tim Jackson – Prosperity Without Growth? (42 min)’

Paneelikeskustelussa Peter Victorin ja Tim Jacksonin kanssa (ylh.) Jan Otto Anderson, Johanna Korhonen ja Sixten Korkman sekä muutamia yleisöpuheenvuoroja. (1 h)

Serge Latouche – La décroissance, pourquoi et comment? (1 h 10 min)

Tulkattu englanniksi.

 

Thomas Wallgrenin kommentti Latouchelle. (13 min)

——————————————————————————————————————————————————–

Commons and the P2P Paradigm

Michel Bauwens luennoi yliopistolla 21.9.2010 kommonseista ja peer-to-peeristä.

Kuuntele luento (32 min):

[audio:bauwens-luento.mp3]

Ja keskustelu (18min):

[audio:bauwens-luento.mp3]

——————————————————————————————————————————————————–

Tampereen yhteiskunnallisen opiston syyskauden avajaisissa Kahvila Hertassa torstaina 9.9. kasvatustieteen professori Juha Suoranta alusti yhteiskunnallisesta opiskelusta ja radikaalista pedagogiikasta.

[audio:suoranta_yopisto_hertta.mp3]

Lataa äänite tästä hiiren oikealla näppäimellä.

——————————————————————————————————————————————————–

Työväenkirjallisuuden päivä 2010

Hannu Salama. Haastattelijana Milla Peltonen. (61 min)

Anna Kontula Näkymättömästä kylästä. Haastattelijana Mika Rönkkö. (28 min)

Juha Suoranta Piilottajan päiväkirjasta. Haastattelijana Mika Rönkkö. (26 min)

Jukka Peltokoski Paskaduuneista barrikadeille. Haastattelijana Timo Forss. (29 min) (Äänittäjä myöhästyi alusta. Pahoittelut.)

Jotaarkka Pennanen Elämää pienemmästä näytelmästä. Haastattelijana Mari Hyrkkänen. (29 min)

Hannu Paronen Jossain välissä toivosta. Haastattelijana Timo Forss. (26 min)

Elias Krohn ja Katja Nissinen työväenkulttuurista ja -lehdistöstä 2000–luvulla. (31 min) (Katjan kuva puuttuu. Kuvaaja ei ollut tilanteen tasalla. Pahoittelut.)

Erkki Kiviniemi Tiettömästä tiestä. (28 min)

——————————————————————————————————————————————————–

Itsekkyys, ahneus ja kilpailu

Kapakkapolitiikkaa 18.8.2010 (järj. Vihreä puolue):

Anna Kontula: Onko kapitalismilla moraalia? (25 min)

[audio:kapakka_kontula.mp3]

Jani Pulkki: Toivo toivottomana aikana? (33 min)

——————————————————————————————————————————————————–

Hegemonia ja niukkuus

Kapakkapoliittiset (järj. Vihreä puolue) alustukset 23.6.2010:

Mikko Lahtinen: Hegemonian haasteet ja vihreät politiikat (55 min)
Ville Lähde: Tarpeet ja niukkuus (33 min)

——————————————————————————————————————————————————–

Loppulama – kapitalismin vai sivilisaation loppu?

Vihreän puolueen järjestämät kapakkapolitiikkaa-tilaisuudet jatkuivat 12.5. Tampereen Telakalla seuraavin alustuksin.
Lisäksi  nauhoite Vihreän puolueen Tampereen sosiaalifoorumilla järjestämästä tilaisuudesta:
Ville Lähde, Tere Vadén ja Santeri Ulkuniemi: Ympäristövallankumous (96 min)
Seuraavan kerran Vihreän puolueen järjestämää kapakkapolitiikkaa Tampereella kesäkuun toisella viikolla.

——————————————————————————————————————

Kasvutaloudesta terveeseen taantumaan

Vihreän puolueen keskustelutilaisuuden 4.5.2010 aiheena oli Siirtymäliike ja degrowth-ajattelu.

Jupiter Cormier: Maailman tila ja siirtymäliike (22 min)

Marko Ulvila: Turvallinen siirtymä fossiilikapitalismista oikeudenmukaiseen ja kestävään yhteiskuntaan (22 min)

——————————————————————————————————————————————————–

Kriittisessä tilassa 2010 – Pelon aika

Kriittisessä tilassa -seminaari järjestettiin 10.4.2010 Tampere-talossa. Tämän vuoden otsikoksi oli valittu Pelon aika. Tutustu tapahtumaan tarkemmin täällä. Kuuntele valikoima puheenvuoroista (kysymykset ja keskustelut eivät sisälly nauhoitteisiin) täällä:

Syytä pelkoon?

Maarit Verronen: Elämän pudotuspelit (27 min)

Anne Koski: Markkinat, työ ja pelolla johtaminen (35 min)

Hannu Salmi: Teknologia ja pelon kulttuurihistoria (33 min)

Pelot vailla rajoja?

Anssi Männistö: Kuka pelkää Irania? (20 min)

Leena Malkki: Kuka käskee pelätä terroristia? (38 min)

Pelon paikka

Mikko Sams: Pelko ja muut negatiiviset tunteet (25 min)

Mikko Lahtinen: Massojen pelko (22 min)

——————————————————————————————————————————————————–

Perustulo – vasemmiston tulevaisuus?

Vasemmistoliiton Keski-Tampereen osaston Vanhalla kirjastotalolla järjestämän keskustelutilaisuuden alustajana Jouko Kajanoja, kommentaattorina Anna Kontula ja puheenjohtajana Jukka Peltokoski.

Kuuntele OSA1 OSA2 (kesto noin 110 min)

——————————————————————————————————————————————————–

Sixth Historical Materialism Annual Conference 2009

Another World is Necessary: Crisis, Struggles and Political Alternatives.

Agency, Class, Subjectivity

Robert Jackson – Subjectivity in Marx’s Capital
Sheila Cohen – Left Agency and Class Action: The Paradox of Workplace Radicalism
Alexander Zevin – 1968: Workers, Students, Lessons

Art Against Capitalism

Tim Dayton – Love and Arms and Song: Romantic Anticapitalism in the Poetry of Alan Seeger
Rob Heynen – ”We Are the Eyes of Our Class!”: Class, Gender and Revolutionary Politics in Weimar Photography
Maria Elisa Cevasco – Art against Barbarism

The Political Aesthetics of Realism

Kerstin Stakemeier – On Realism in Art
Daniel Fairfax – Towards a Political Aesthetics of the Cinema
Gene Ray – Dialectical Realism: On Brecht, Adorno and the Problem of Representing Contemporary Capitalism

Postneoliberalism (Rosa Luxemburg Foundation)

Birgit Sauer – What About Gender Relations? The Slow Transformation of Gender Inequality
Gregory Albo – The Crisis of Neoliberalism and the Impasse of the Union Movement
Ulrich Brand – The Ambiguous Postneoliberalising of Nature: The Case of Agrofuels

Marxism and Time

Sami Khatib – Karl Marx, Walter Benjamin and the Spectre of the Messianic: Is There a Materialist Theory of Time?
Blair Ogden – Cycles, Lines and Exceptions: Elucidating the Ideology of Progress in ’On the Concept of History’

Student Movements and Youth Revolts

Stipe Curkovic – A Different Notion of Democracy?
Primoz Krasovec – All Anti-Communists are Paper Tigers: Student Uprisings in Croatia in the Light of Struggle Against Revisionism
Clare Solomon – UK University Occupations
Panagiotis Sotiris – The December 2008 Greek Youth Rebellion

Migration

Jane Hardy – State, Labour and Capital: Migration in an Enlarged Europe
Ilker Atac – Discussing Migration in the Light of the Economic Crisis: Beyond the Victimisation and Economisation of Migrants

Feminism and Socialist Strategy

Maria Kyriakidou – Another World is Possible as Long as It is Feminist Too: Leftist Feminists as Dissidents in the Anti-Globalization Struggle
Hester Eisenstein – Strategies for Socialist Feminists in the Age of Obama
Lindsey German – Women, War and Modern Feminism

Cognitive Mapping, Totality and the Realist Turn

Alberto Toscano – The Poetics of Containerisation
Jeff Kinkle – Mapping Conspiracy: Parapolitics and Totality
Gail Day – Critical Realisms of Contemporary Art

Lisää nauhoitteita konferenssista Tampereen yhteiskunnallisen opiston sivuilla osoitteessa http://www.opiperusasiat.fi/

——————————————————————————————————————————————————–

6 vastausta artikkeliin “L U E N T O A R K I S T O”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.