Posts Tagged ‘kuolema’

vitalismi/negri/kuolema

vnk

Vitalismihan on ollut hyvin keskeinen osa esimerkiks fasistista ajattelua, kai aikoinaan, juuri semmonen nuoruuden ja elinvoiman palvonta. Niin voisko sitä ajatella semmosena tavallaan samanlaisena vastikkeena kun marxilaisuudessa oli tämä materialismi. Että ajatellaan, että ihmisen toimintaa määrittää ei niinkään mitkään abstraktit ideat ja niin edelleen vaan ne olosuhteet missä ne on. Niin vitalismi on semmonen kolikon kääntöpuoli, missä ajatellaan, että sitä määrittää itse asiassa se elämän … ei organismin ulkoiset materiaaliset olosuhteet vaan organismin sisäiset materiaaliset olosuhteet, jonkinlainen biologinen voima, mikä on sieltä purkautumassa.

[…]

Sen verran nyt täytyy Negriä puolustaa, että ei nyt Negrinkään vitalismi ole reippauden ihannointia. Reippauden ihannointi on tietysti moralistinen tai psykologinen idea. Se on ikään kuin yksilön ominaisuus. Mun mielestä pointti on kuitenkin se, että yksilöinä kaikki, tai ainakin suurin osa ihmisistä, on heikkoja, vahvoja ollaan yhdessä. Ja tietysti poliittisen liikkeen, sen täytyy aina perustua voimaan. Ideaan siitä, että yhdessä me ollaan vahvoja ja me voidaan muuttaa asioita.

[…]

Mulle siis tämä AIDS-liike on ollut itse asiassa merkittävä yhteiskunnallinen liike. Siis 1900-luvun loppupuolella. Ja se on kuoleman liike siis tietyssä mielessä. Tapa käsitellä kuolemaa. Tapa hyväksyä kuolema. Tapa tehdä kuolemasta kulttuuria. Tapa tehdä hautajaisista mielenosoitus.

————————————————

Vitalismista, Negristä ja kuolemasta keskustelevat Renne Pesonen, Petri Tervo ja Eetu Virén. Toimittajana Lasse Poser.

————————————————

  • Ensilähetys: maanantai 3. helmikuuta 2014 klo 22–00

  • Uusinta: perjantai 7. helmikuuta 2014 klo 22:30–00:30

  • Radiotaajuus: 98,4 (50 kilometrin säteellä Näsinneulasta)

  • Internet-kuuntelu 1: TUNEIN

  • Internet-kuuntelu 2: http://moreeni.uta.fi/Internetlahetys

  • Ohjelma on aikanaan kuunneltavissa myös ohjelma-arkistossa

03

02 2014

Kuolemaradio

”Kuolema on eliön täydellinen ja pysyvä elintoimintojen päättyminen. Toisin sanoen biologinen elämä loppuu kuolemaan. Eläimillä kuolema seuraa usein jonkin tärkeän elimen, kuten sydämen, toiminnan lakattua. Kasvit puolestaan voivat sopivissa olosuhteissa jatkaa elinkaartaan juurissaan ja versoissaan. Yksisoluiset, jakautumalla lisääntyvät organismit ovat eräällä tavalla kuolemattomia.”

Kuolema”, Wikipedia.

Me kaikki kuolemme pian. Niin on ollut ja niin on oleva. Onhan kuolo vanha kuin ihminen (tai kenties vähän nuorempi: tulimme kuolevaisiksi vasta, kun Aatami ja Eeva herkuttelivat sopimattomasti), ja näillä näkymin se kohtaa elävän aina. Siitä ei pääse mihinkään.

Ikiaikaisen harmin odottajat ovat keksineet monen moisia lohdutuksia oman ja toisten poismenon kestämiseksi. Aikain saatossa erilaiset uskonnot ja filosofiat ovat luvanneet taivaspaikkoja ja pedanneet ikuista maanpäällisempääkin elämää, tai sitten ikiunesta on pelko selitetty kerrassaan pois. Esimerkiksi epikurolaisille kalma ei ollut lainkaan paha juttu. Elävinä emme ole kuolleita ja kuolleena emme ylipäätään ole, joten heidän mielestään aiheet murheeseen ovat melko vähäiset.

Sen sijaan muun muassa muinaiset egyptiläiset hamusivat ikuisuutta tämänpäällisen jälkeen. Ennen tuonpuoleista eloa joutuu heidän mukaansa kuitenkin kohtaamaan monenlaiset koettelemukset, jotka huipentuvat synnittömyyden vakuutteluun ja sydämen punnintaan. Ja vaikka tästäkin selviää, kuoleman jälkeinen elämä ei sittenkään ole täysin huoletonta. Kaikkea tarpeellista ja mukavaa kyllä on tarjolla yllin kyllin, mutta kuolleiden jumala Osiris vaatii laaksonsa asukkaita viljelemään maata, mikä kertoman mukaan kauhistutti ainakin ruumiilliseen työhön tottumattomia.

Tätä helpommalla pääsevät tiettävästi kristityt ja vaikkapa muslimit, joista jumaliensa silmissä ihmisiksi olleet palkitaan loppumattomilla ihanuuksilla. Ja onhan niitäkin, jotka eivät tosin usko tällaiseenkaan: ehkä epikurolaiset ovat oikeassa ja tuolla transkendentissa ei lopulta ole kerrassaan mitään.

Niin tai näin, varmaa on ainakin se, että kuoleman kanssa joudumme elämään – jos emme omamme, niin ainakin muiden. Mitä siitä pitäisi siis ajatella, tai pitäisikö mitään? Mitä siitä on ajateltu ja miten sitä tutkitaan? Onko vanheneminen ihmiskunnan pahin sairaus ja olisiko ikuinen elämä siunaus?

 

Maanantaina 24. maaliskuuta klo 22–24 kuolemasta, sen kulttuurista, filosofiasta ja tutkimuksesta Totuusradiossa keskustelevat ainakin Suomalaisen kuolemantutkimuksen seuran varapuheenjohtaja Jussi Jalonen sekä Totuusradion toimittajat Risto Koskensilta ja Tuukka Tomperi. Lähetys on suora, ja siihen voi osallistu kommentoimalla tähän merkintään tai Totuusradion Facebook-sivulla.

 

  • Ensilähetys: maanantai 24. maaliskuuta 2013 klo 22–24

  • Uusinta: perjantai 29. maaliskuuta 2013 klo 22–24

  • Radiotaajuus: 98,4 (50 kilometrin säteellä Näsinneulasta)

  • Internet-kuuntelu 1: TUNEIN

  • Internet-kuuntelu 2: http://moreeni.uta.fi/Internetlahetys

  • Ohjelma on aikanaan kuunneltavissa myös ohjelma-arkistossa

 

”Filosofisessa thanatologiassa tuon tuosta toistuva teema on kuoleman omakohtaisuus. Kuolema on tapana ymmärtää ensisijaisesti minun ongelmakseni. Toisten kuolemat ovat vain biologisia, psykologisia, sosiaalisia ja historiallisia tapahtumia maailmassa, mutta minun kuolemani ei (minulle) ole tällainen tavanomainen tapahtuma – enkä tietenkään voi sitä havaita tai kokea, koska maailmasta kadotessani en enää ole maailmassa sitä kokemassa. Tämäntapaisen perustavan eron oman ja toisten kuolemien välillä ovat tehneet muiden muassa Wittgenstein ja Heidegger. Edellinen muistutti, ettei kuolema ole kokemus eikä siten kuulu maailmaan (tai elämään), vaan on subjektin näkökulmasta pikemminkin maailman katoaminen, maailmanloppu, raja, jonka tuolla puolen ei enää ole maailmaa (tai elämää). Jälkimmäinen taas on tunnettu ajatuksestaan, jonka mukaan vain kuolevaisuutensa oivaltava ja kuolemaa kohti elävä Dasein voi yltää autenttiseen eli varsinaiseen olemiseen ja vapautua das Manin arkipäiväisyydestä, ajattelemattomasta kuoleman kieltämisestä tai kuolevaisuuden työntämisestä pois mielestä, näkymättömiin.”

”Meidän ei tietenkään pidä kieltää kuoleman yhteisöllistä luonnetta. Kuolema on omakohtaisuutensa ohella monimuotoinen symbolinen ja kulttuurinen rakennelma, johon liittyy muun muassa lääketieteellisiä, psykologisia, filosofisia, sosiologisia, teologisia ja uskonnollisia merkityksiä. Ammoisista ajoista lähtien kuolevaisuuttamme – sitä, miksi kuolemme emmekä elä ikuisesti – on eri kulttuureissa koetettu selittää myytein, joista yksi on meille tutuimman juutalais-kristillisen tradition syntiinlankeemusmyytti. Kuolevaisuuden problematiikan kulttuurista merkitystä kuvaa se, että kulttuurimme on joskus sanottu olevan ”kuolemaperäinen”; vasta kohtaamalla kuolevaisuuden ihminen tulee ”kulttuurin ihmiseksi”. Tässä mielessä kuolemaa-kohti-olemisemme tapahtuu toisten ihmisten, yhteisen historiamme, myyttiemme, kulttuurimme ja sosiaalisen vuorovaikutuksemme (kuten myös ei-inhimillisen luonnon) ympäröimänä. Toisten ihmisten läsnäololla ja heidän (mahdollisesti uskonnollisilla mutta yhtä lailla uskonnottomilla) käsityksillään kuolemasta ja kuolemattomuudesta on luonnollisesti syvällinen merkitys kuolevan ihmisen elämän viime hetkinä – tässä mielessä kuoleman ei tarvitse olla yksinäinen. Kuolemaa kohti eläessämme voimme löytää lohtua ja arvoa elämäämme myös esimerkiksi siitä ”elämän kiertokulusta”, jonka ympäröivässä maailmassa havaitsemme.”

”Kuolemakäsitysten, -myyttien ja -kokemusten sosiaalisesta ja kulttuurisesta sidonnaisuudesta huolimatta kuolema on lopulta myös hyvin persoonallinen (”solipsistinen”) asia. Kun tarkastelemme kuolemaa ”toimijan perspektiivistä”, pragmatistiseen tapaan, näemme, että minun on viime kädessä kohdattava kuolemaani liittyvä kulttuurinen ja myyttinen kerrostuneisuus itse, ratkaistava kuolemakäsitysten merkitys oman, ainutkertaisen kuolemani kannalta. Vain tämän omakohtaisen kuolevaisuuden taustaa vasten kuoleman kulttuurisilla merkityksillä – tai esimerkiksi sillä, että kuolemani on osa luonnossa tapahtuvaa suurta elämän ja kuoleman kiertoa – voi olla jokin toiminnallisesti relevantti sisältö. Mutta jos kuolema on näin perinpohjaisesti minun ja vain minun asiani, mitä ja millä perusteella voin sanoa toisten (ihmisten tai muiden eliöiden) kuolemasta ja kuolevaisuudesta? Ovatko kaikki lääketieteelliset, ekologiset, kulttuurihistorialliset tai sosiologiset näkökulmamme kuoleman ongelmaan pelkkää teeskentelyä, sanahelinää tai lörpöttelyä jonkin sellaisen edessä, mistä ei voida puhua ja mistä siksi pitäisi vaieta?”

”Vain ihmiselle (keitä me ihmiset sitten lopulta olemmekin) avautuvan peruuttamattoman ongelmallisuutensa vuoksi kuolema ja kuolevaisuus voivat kuitenkin tuoda elämään – niin ihmiselämään kuin ei-inhimillisen luonnonkin elämään, joskin myös jälkimmäiseen vain ihmisen käsitettävissä olevalla tavalla – sellaisen merkitysulottuvuuden, jota elämällä ilman kuolematietoisuutta ei olisi. Usein sanotaan, että ilman kuolemaa elämä olisi merkityksetöntä: ei olisi ”kertomuksen päätepistettä”, joka mahdollistaa elämän hahmottamisen kokonaisuutena; siten ei olisi mitään sellaista kokonaisuutta, joka voisi olla arvokas tai arvoton, merkityksellinen tai merkityksetön. Lisäksi ikuisessa elämässä kaiketi toteutuisivat kaikki ajateltavissa olevat mahdollisuudet, joten mitkään erityiset olemisen tavat ja vaihtoehdot eivät voisi motivoida kuolematonta olentoa tekemään tai olemaan (tai jättämään tekemättä) mitään erityistä.”

Sami Pihlstrom, Elämän ongelma. Filosofian eettinen ydin, 119, 120, 121 & 124.

 

Lisälukemista ja -muuta

 

***

 

***

Ylen Elävän arkiston kuolema-aiheiset tallenteet, mm.

 

 

***

  • Muumiot-näyttely Vapriikissa
  • Kuolemia klassikkopeleissä:
YouTube Preview Image

 

24

03 2013

Itsemurha

Itsemurhakuolleisuus Suomessa 1921–2010 keskiväkiluvun 100 000 henkeä kohti

Itsemurha on Suomessa nejänneksi yleisin kuolinsyy. Itsemurhia tehdään paljon.

Mistä itsemurhat johtuvat? Aiheuttaako ne yhteiskunta vai riistääkö vain mielenvikainen itseltään hengen? Tai voiko itsemurha olla myös rationaalinen teko? ”Jos elämä käy sietämättömäksi, viisas jättää elämän”, tuumasivat monet antiikin filosofit – olivatko he aivan sekaisin? Onko ihmisellä ylipäätään oikeus lopettaa elämänsä?

”… yhtäältä ihmiselämän pidentämiseksi ja pelastamiseksi ollaan valmiita tekemään lähes mitä tahansa, mutta toisaalta sen sisällölle ei välttämättä anneta arvoa. Itsetuhoinen ihminen, joka haluaisi apua, ei ehkä saa sitä. Laajan itsemurhaa puolustaneen esseen kirjoittanut itävaltalainen Jean Améry ajatteli, ettei yksilöllä ole mitään velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, koska yhteiskunta ei piittaa yksilöstä niin kauan kuin tämä haluaa elää vaan kiinnostuu tämän ”parantamisesta” vasta kun tämä on valmis kuolemaan. Itsemurha on yhteiskunnallinen ongelma, mutta samalla se on filosonen ongelma. Se on myös poliittinen ongelma. Ihmiselämän ylläpitoon käytetään tarmoa, mutta samalla ylläpito vie elämän pois ihmiseltä itseltään. Niinpä itsemurha on tulkittu myös epätoivoiseksi yritykseksi saada määräysvalta omaan elämään: jos ihminen kokee, ettei hän enää pysty vaikuttamaan omaan elämäänsä, hän yrittää edes kuolla oman tahtonsa mukaan.”
– Kilpeläinen, Itsemurhan filosofia, s. 30.

Itsemurhaa on tutkittu ja siitä on kirjoitettu, mutta se ei ole esillä. Itsemurha on vaikea ja kipeä aihe itseltään hengenriistämistä suunnitteleville, heidän läheisilleen ja laajemmin yhteiskunnalle, mutta se on myös niin tärkeä asia, että siitä olisi puhuttava. Tänään Totuusradiossa puhutaan itsemurhasta.

 

Ohjelman pohjalle voi tutustua Tapani Kilpeläisen teokseen Itsemurhan filosofia ja siitä irrotettuihin näytesivuihin. Kiinnostavaa luettavaa ovat myös Rosa Rantasen ja Juha Räikän Logos-ensyklopedian artikkeli ”Kuoleman filosofia” sekä Tuija Saresman teksti ”Kuoleman kutsusta, lähtemisestä ja jäämisestä – Voiko itsemurhaa ymmärtää?” (niin & näin 1/00). Vilkuilla kannattaa myös Tilastokeskuksen ”Kuolemansyyt 2010”-sivua.

 

  • Ensilähetys: maanantai 5. marraskuuta 2012 klo 22–24

  • Uusinta: perjantai 10. marraskuuta 2012 klo 22–24

  • Radiotaajuus: 98,4 (50 kilometrin säteellä Näsinneulasta)

  • Internet-kuuntelu 1TUNEIN

  • Internet-kuuntelu 2http://moreeni.uta.fi/Internetlahetys

  • Ohjelma on aikanaan kuunneltavissa myös ohjelma-arkistossa.

 

Itsemurha-aikeisen ja -ajatuksellisen kannattaa keskustella muiden kanssa. Esimerkiksi SOS-kriisikeskuksen auttava puhelin vastaa numerossa 01019 5202. Befrienders Worldwide -sivuston suomalaisella itsemurhasivulta saattaa löytyä apua depressioon ja itsemurha-ajatuksiin. Opiskelijoiden hyvinvointiin ja mielenterveyteen löytyy tykea Nyytti ry:n kautta.

05

11 2012