On kaikki oikeus puolustaa elinympäristöään

Tämän kertainen lähetys on jatkumoa Kolonisaation jäljet -sarjalle, jonka kolme osaa löytyvät ohjelma-arkistosta. Aiemmasta poiketen, tällä kertaa lähetyksessä aiheita on useita ja vain osassa käsitellään alkuperäiskansoja.

Ohjelman aluksi käväistään Valkeakoskella sijaitsevalla Dragon Miningin kultakaivoksella. Mitä tuolle Suomen pienimmälle kaivokselle kuuluu nyt, kun sen avaamisesta on kulunut vajaa vuosi? Onko kaikki onnellisesti ja hyvin, ei ongelmia? No, Dragon Mining on ennenkin loistanut kaivokselta valuvien vesien kanssa… Biokemisti Jari Natunen kertoo tästä lisää.

Valkeakoskelta katse kääntyy pohjoiseen, kohti jäämeren ratahanketta. Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti viime talvena, ettei se aio tällä erää edistää hankkeen etenemistä. Mutta eihän rata siihen jäänyt: Peter Vesterbacka ilmoitti rakennuttavansa radan yksityisen rahoituksen turvin ja väittipä vielä pokkana, että hän on jo aloittanut neuvottelut saamelaisten kanssa. Jälkimmäinen oli puhdasta puppua. Ratahankkeen uhista kertoo saamelaiskäräjien jäsen Janne Saijets.

Lähetyksessä pengotaan myös vähän rahamies Peter Vesterbackan Kiinan yhteyksiä: miksi vihaisista linnuista tunnettu tyyppi nyt pyrkiikin rakentamaan kiinalaisrahoin sekä rautatietunnelia Helsingistä Tallinnaan että junarataa Rovaniemeltä Jäämeren rannalle Norjan puolelle Kirkkoniemeen? Entä miksi Kiina on kiinnostunut jäämeren radasta?

Lähetyksen loppuosa pyhitetään aivan toisentyyppiselle aiheelle, jossa sielläkin geopolitiikka jyllää isolla kädellä – paikallisten ihmisten henkeä uhaten. Eli: pohjoisen jälkeen luvassa on etelää – no ainakin täältä katsoen. Tarkalleen ottaen kyseessä on kuitenkin länsi: Rojava. Rojava nimittäin tarkoittaa kurdikielellä länttä, se on Kurdistanin läntinen osa, joka sijaitsee Koillis-Syyrian alueella.

Lokakuun yhdeksäntenä, Turkki hyökkäsi Rojavaan, Koillis-Syyrian autonomiselle alueelle, jälleen kerran, miehittääkseen tällä kertaa koko rajavyöhykkeen. Turkki haluaa työntää kurdit asuttamiltaan alueiltaan pois, ja estää onnistunut järjestäytyminen ja yhteiskuntamalli, joka rakentaa rauhaa. Turkille ei sovi, että kurdeilla olisi jotain omaa – ja jotain toimivampaa kuin mikään muu Lähi-Idän alueella. Jotain, joka haastaa koko patriarkaalisen valtio-mallin ja toimii uhkana Erdoganin hallinnon harjoittamalle fasismille. ISISin haastamisesta nyt puhumattakaan.

Sodan myötä, sadat tuhannet ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa, tuhannet haavoittuneet ja sadat kuolleet. Sodassa on käytetty kaikkia mahdollisia likaisia keinoja. Kuulemme ohjelmassa Avestan terveiset Rojavasta. Hän kertoo, miksi mm. aikanaan lähti alueelle ja mitä se hänelle merkitsee. Kuulemme myös Helsingissä asuvan Zilan Denizin kertomana, mikä tilanne Rojavassa on nyt ja miksi Rojavaa kutsutaan juuri naisten vallankumoukseksi. Muutamat ihmiset myös ystävällisesti hieman jakavat tuntojaan siitä, mitä Rojava heille merkitsee ja miksi se inspiroi.

Musiikit:
Suistamon sähkö: Silkkiä vaan
Tuuletar: Valtaaja
Solju: Ođđa Aigodat
Eva & Manu: Manifiesto
Awazên Çiya: Dil Pola
Kendal Maniš: Marși Rojava (Destane Kobane)

 

Dilar Dirik & Rojavan feministinen vallankumous / Dilar Dirik & Rojava’s feminist revolution

12939084_10154036731345629_124154360_n
Aktivisti, feministi, ja väitöskirjatutkija Dilar Dirik saapui huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna Suomeen puhumaan Rojavan feministisestä vallankumouksesta. Totuusradio oli paikalla nauhoittamassa, kun Yhdessä Rojavan puolesta -ryhmä yhteistyössä Vatun kanssa järjesti 1.4. luentotilaisuuden Tampereen yliopistolla.

Kenttätutkimukseen perustuva luento käsittelee kurdien naisliikettä, feminismiä ja demokraattista autonomiaa Rojavassa, Pohjois-Syyriassa. Lisäksi Dirik kertoo ideoista Rojavan vallankumouksen taustalla. Mitä voimme oppia Rojavan demokraattisesta projektista? Voiko ajatus demokraattisesta autonomiasta levitä? Miltä meidän solidaarisuutemme tulisi näyttää?

Luennon jälkeen Ina ja Juho Yhdessä Rojavan puolesta -ryhmästä haastattelivat Dirikiä Totuusradioon. Keskustelussa nousi esiin muun muassa siirtolaisten asema Rojavassa ja Rojavan koulujärjestelmä.

Yhdessä Rojavan puolesta:
Blogi( http://rojavanpuolesta.tumblr.com/)
Facebook (
https://www.facebook.com/rojavanpuolesta/)
Twitter (https://twitter.com/rojavanpuolesta)
Instagram (https://www.instagram.com/rojavan_puolesta/)
Ask.fm (https://ask.fm/).

Dilar Dirikin suomeksi käännettyjä artikkeleja:

Feminismi ja kurdien vapautusliike
http://rojavanpuolesta.tumblr.com/post/141777844300/dilar-dirik-feminismi-ja-kurdien-vapautusliike

Kurdien kriminalisointi ja PKK:n kieltämisen yhteiskunnalliset vaikutukset http://www.rauhanpuolustajat.org/lehti/rauhan_puolesta_62015/kurdien_kriminalisointi_-_pkkn_kieltamisen_yhteiskunnalliset_vaikutukset/


Dilar Dirik & Rojava’s feminist revolution

Activist, feminist and PhD student Dilar Dirik came to Finland for the first weekend of April 2016 to talk about the feminist revolution at Rojava. At Tampere, she spoke about the kurdish women’s movement, feminism and democratic confederalism in Rojava. Dirik’s lecture at University of Tampere on the 1st of April was recorded by Totuusradio. This event was organized by a local Rojava-solidarity group Yhdessä Rojavan puolesta and the feminist organization Vattu.

Dirik talks the ideas of the Rojava revolution, partly based on her research trips to the region. What lessons can we draw from this democratic project in Rojava? Can the idea of Democratic Autonomy spread? What should our solidarity look like?

After the event Ina and Juho from Yhdessä Rojavan puolesta interviewed Dirik for Totuusradio. Migration in Rojava and the education system in Rojava were discussed among other questions.

Two articles by Dilar Dirik:

Feminism and the Kurdish Freedom Movement
http://kurdishquestion.com/index.php/insight-research/feminism-and-the-kurdish-freedom-movement.html

Criminalizing Our People: Social Impacts of the PKK Ban
http://www.telesurtv.net/english/opinion/Criminalizing-Our-People-Social-Impacts-of-the-PKK-Ban–20151120-0014.html

  • Broadcast: Monday 4th of May 2016, 20:00–22:00 (UTC+2)

  • Frequency: FM 98,4 (only in Tampere, Finland)

  • Internet broadcasting: TUNEIN

  • The programme will be listenable and downloadable in the programme archive (ohjelma-arkisto).

Kapakkapolitiikkaa: Rojava

rojava

Maanantaina 16. helmikuuta Kapakkapolitiikkaa-tilaisuuden teemana Tampereella oli Kurdistan/Rojava. Totuusradio lähettää nyt tilaisuudessa pidetyt alustukset:

Siwênd Bêkes (tulkkaus: Mujda Abdulwahab) : Naiskysymys Kurdistanissa
Ilkka Jaakkola: Kurdistanin tilanne ja Rojavan ainutlaatuinen yhteiskuntakokeilu

Lisäksi Wilma Juusonen kertoo sairaalatarvikkeiden toimittamisesta Rojavaan.

 

rojava_alakuva