Author Archive

Epäajanmukainen Marx 2018

Hän on täällä tänään.

Tänä vuonna saksalaissyntyinen, mutta paperittomaksi maanpakoon Lontooseen päätynyt filosofian ja poliittisen taloustieteen kriitikko Karl Marx on ollut esillä monissa tapahtumissa. Marx on kuitenkin tehnyt paluuta yhteiskuntatieteellisen keskustelun polttopisteeseen jo ainakin vuosikymmenen.

Eläessään Marx oli ”underground-tutkija”, joka British Museumin suojissa tutki nyky-yhteiskunnan liikelakia ja pääomasuhdetta. 1970-luvun suomalaisen akateemisen Marx-boomin aikaan puhuttiin jopa poliittisen taloustieteen kritiikin sadan vuoden yksinäisyyden päättymisestä.

Välillä Marx oli kuitenkin sivussa, vain marxismin varjo kummitteli eri maiden yliopistojen – myös Tampereen vanhan yliopiston hiljaisuudessa.

Marxin jääminen taka-alalle silloin kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta, perustui kuitenkin väärään uskomukseen Marxista, joka ei ollut Neuvostoliiton perustaja, vaan nimenomaan nykyisen yhteiskuntamuodon tutkija ja kriittinen ajattelija. Marx on kapitalismin nykyisessä vaiheessa äärimmäisen ajankohtainen.

Mutta kummitteleeko Tampereella ja koko Euroopassa yhä? Eli onko Marx myös epäajanmukainen ellei peräti vaarallinen, vaiko kesytetty akateemisen tutkiskelun kohde? Studiossa Marxista ja hänen hengenperillisistään tarinoivat helppotajuisesti muttei helpolla päästävästi Paula Rauhala, Petro Leinonen, Mikko Lahtinen ja Tapani Laine.

01

10 2018

Grosz ja Marx – terveisiä Tutkijaliiton kesäkoulusta

Alkavan syyskauden ensimmäinen Totuusradio-lähetys sisältää kaksi alustusta Tutkijaliiton kesäkoulusta. Kuulemme Tuija Pulkkisen esitelmän

Mikä Elizabeth Groszin teksteissä ärsyttää perustahakuisuutta kaihtavaa lukijaa? Deleuze, Irigaray, vai vielä jokin muu?

ja Markku Koivusalon esitelmän:

Marx – ystävä vai vihollinen?

Ohjelma kestää poikkeuksellisesti 2 tuntia ja 38 minuuttia.

10

09 2018

There Is A Light That Never Goes Out

Määrittelemättömässä lähitulevaisuudessa Suomi seisoo murroksen edessä. Luontokatastrofin jälkimainingeissa syntyy sisällissota, järjestetyt väkivaltaiset mellakat leviävät ympäri maata. Taskrabbit-rekrytointiapplikaation kautta kuriirintöitä tekevä Victoria sekaantuu erään työkeikkansa myötä pikkurikollisen Guyn välienselvittelyyn Baltian mafian kanssa. Kaksikko lähtee pakomatkalle, jonka varrella he tapaavat monia mielenkiintoisia ja ystävällisiä ihmisiä. Katastrofin keskellä ihmiset auttavat toisiaan. Kun ei ole enää mitään menetettävää on yhtäkkiä tilaa unelmoida.

Näyttelijät: Agnes Kaszas, Aura Nurmi, Harri Hertell, Iida Kuningas, Kasperi Laine, Markku Haussila, Markus Riuttu, Noora Dadu, Saara Vaniala, Sara Melleri, Stina Koistinen
Käsikirjoitus ja ohjaus: Johannes Ekholm
Musiikki: 111X

Tags:

07

05 2018

Työstäkieltäytyjäliitto

Työstäkieltäytyjäliitto pyrkii herättämään keskustelua palkkatyön ongelmallisuudesta. Se haluaa vähentää kilpailun osuutta elämässämme ja pelastaa maapallon ympäristökatastrofilta. Se muistuttaa palkkatyöjärjestelmän historiallisesta luonteesta sekä siitä, että yhteiskuntamme ”toisten rahoilla eläjät” ovat työttömien sijasta työnostajat. Työstäkielätytyjäliitto avaa työstä käytävään keskusteluun uuden maiseman, jossa puretaan työntekijöiden ja työttömien välinen vastakkainasettelu sekä vapautetaan työstäkieltäytyjyys syyllisyydestä ja häpeästä.

Me kieltäydymme työstä, ja teemme sen suurella ylpeydellä. Työttömyys ei ole syy häpeään, eikä työhaluttomuudesta tarvitse potea syyllisyyttä. Maailmassa arvokkaita asioita ei mitata sillä, voiko ne tuottaa halvalla palkkatyöllä. Arvokkaat asiat tunnistaa lopulta vain siitä, haluammeko me tehdä niitä.

Edessä on kuuma kevät. Mikään työrauha ei ole liian vahva rikottavaksi.
Kunnes viimeinenkin karenssi on kumottu!

– Työstäkieltäytyjäliitto

Totuusradion Työstäkieltäytyjäliitto-lähetyksessä kuullaan kaksi alustusta, jotka kuultiin liiton järjestämässä Työstäkieltäytyjäillassa. Ensimmäisessä esitellään liiton lyhyt historia, toisessa kuullaan työn ongelmista. Toisen tunnin ajan viisi liiton toimintaan osallistunutta pohtii liitolta Usein kysyttyjä kysymyksiäLisää tietoa liitosta ja sen toiminnasta löydät sen tiedotuskanavilta:

https://tk-liitto.tumblr.com
http://kumu.info
https://www.facebook.com/tkliitto/

 

09

04 2018

C. Wright Millsin sosiologinen elämä

Millaiselta voisi näyttää sosiologinen elämä? Muun muassa tätä Juha Suoranta avaa teoksessaan C. Wright Millsin sosiologinen elämä [http://vastapaino.fi/kirjat/c-wright-millsin-sosiologinen-elama/].

C. Wright Mills (1916–1962), aikansa kapinallinen tai sosiologian ikuinen kapinallinen. Mills on eräs 1900-luvun merkittävimpiä yhteiskuntatieteilijöitä. Hän ehti lyhyeksi jääneen elämänsä ja parikymmenvuotisen aktiivisen uransa aikana julkaisemaan useita teoksia ja pureutumaan yhteiskuntansa polttavimpiin kysymyksiin haastaen samalla tieteen tekemisen konventioita ja tutkijan yhteiskunnallista roolia.


Mills halusi luoda sosiologian, jota tavalliset ihmiset ymmärtäisivät, joka ottaisi kantaa, joka vaikuttaisi. Hän ajatteli, että yhteiskuntatieteiden avulla voidaan saavuttaa vapaa ja oikeudenmukainen yhteiskunta, jossa ihmisten osallistuminen korvaisi yleisen välinpitämättömyyden. (Suoranta 2017.)


Yhdysvaltalaissosiologi oli sekä oman aikansa yhteiskunnan että akateemisen maailman lannistumaton kriitikko. Toisen maailmansodan jälkeisiä Yhdysvaltoja Mills kritisoi siitä, että yksilöllisyys ja omaehtoinen ajattelu olivat kadonneet kulutuskapitalismin tieltä. Myöskään akateemiseen ympäristöön ensimmäisen polven akateemikko Mills ei koskaan tuntunut sopeutuvan. Sosiologian, oman oppialansa, hän näki vetäytyneen abstraktin teorian norsunluutorniin, tai vaihtoehtoisesti toimivan vain aputieteenä vallanpitäjille. Kumpikaan vaihtoehto ei Millsille kelvannut.


Yhteiskuntatieteellisellä tutkimuksella on poliittinen merkitys, kun se määrittää tosiasioita. Hölynpölyn maailmassa jokaisella tosiasiaa koskevalla väitteellä on poliittinen ja moraalinen merkitys. Yhteiskuntatieteilijät osallistuvat pelkällä olemassaolollaan valistuksen ja sen vastustajien väliseen taisteluun. Nykymaailmassa yhteiskuntatieteellinen toiminta on ennen kaikkea totuuden politiikan harjoittamista. (Mills 2015, 204.)


Tuotannossaan Mills käsitteli klassisia aiheita, kuten vieraantumista, yhteiskuntaluokkia ja valta-eliittiä. Mills katsoi, että ammattiyhdistykset olivat menettäneet edistyksellisen roolinsa, ja sen sijaan tyytyivät kapitalistiseen järjestelmään, tavoitellen vain lyhyen tähtäimen etuja, kuten palkankorotuksia. Keskiluokka tyytyi vain kuluttamaan itsenäisen ajattelun sijasta. Yhdysvaltoja hallitsi sotilaallisen, poliittisen ja taloudellisen vallan keskittymä, valta-eliitti.

Kasvava tyytymättömyys omaan yhteiskuntaan ajoi Millsin ensin New Yorkin sosialisti-intellektuellien pariin. Kun tämäkään ympäristö ei tyydyttänyt, muuttui Mills ajan myötä yhä kriittisemmäksi omaa yhteiskuntaansa kohtaan. Lopulta Mills päätyi vallankumouksen jälkeiseen Kuubaan haastattelemaan Fidel Castroa. Kuolemansa jälkeen hän oli merkittävä esikuva opiskelijaliikkeelle ja niin sanotulle uudelle vasemmistolle.

Mills ei tavoitellut omien sanojensa mukaan puolueetonta tutkimusta, saatika pitänyt sitä ylipäänsä mahdollisena. Yhdistelemällä eri tutkimusmenetelmiä hän pyrki tuottamaan laadukasta, moniulotteista ja objektiivista analyysiä, joka haastaisi yhteiskunnan epäkohtia ja ottaisi niihin kantaa. Toisaalta Mills korosti yhteiskuntatieteilijän ja sosiologin roolia julkiseen keskusteluun osallistumisessa ja vallitsevien järjestysten haastamisessa, mutta toisaalta hän pyrki kirjallisuudessaan sanoittamaaan yhteiskunnallisia ongelmia suurelle yleisölle ymmärrettävällä kielellä vahvistaakseen heidän toimintamahdollisuuksiaan ja potentiaaliaan julkiseen keskusteluun osallistumisessa. Tutkimus ei saisi jäädä yliopiston seinien sisälle.


Eivätkö tuollaiset päivät, omistetut yksinäiselle kirjoittamiselle, etenkin vuosia ja vuosikymmeniä jatkuessaan, tarkoita vetäytymistä maailmasta ja sen muuttamisesta, hän kysyy ja vastaa itse: ”Eivät”, sillä ne ”ovat poliittista toimintaa.” Itse asiassa ”ne ovat kaikkein tärkeintä toimintaa, johon pystyn ja jonka juuri nyt osaan kuvitella.” (Mills; Suoranta 2017, 267.)


Aikalaisanalyyseissään Mills havitteli henkilökohtaisina näyttäytyvien ongelmien yhteiskunnallisen ja kollektiivisen luonteen tiedostamista. Yhdistelemällä kaunokirjallisia elementtejä tutkimustuloksiinsa Mills halusi saada aikaiseksi tutkimuskirjallisuutta, joka onnistuisi vangitsemaan kulttuurikoneiston turruttamien massojen huomion. Ja siinä hän jossain määrin onnistuikin, sillä hänen teoksiaan myytiin paljon. Vaikka Millsin teokset olivat jo alusta asti kantaaottavia, mitä pidemmälle hänen uransa eteni, sitä poleemisemmaksi hänen tuotantonsa kävi. Ensimmäisessä merkittävässä teoksessaan, hänen kotimaataan käsitttelevien tutkimusten trilogiansa ensimmäisessä osassa The New Men of Power, Mills paneutui ammattiliittojen valtaan toisen maailmansodan jälkeisissä Yhdysvalloissa. 1951 ilmestynyt White Collar käsitteli amerikkalaista keskiluokkaa kulutuskapitalismissa. Lopulta vuoden 1956 The Power Elite esitti ajatuksen Yhdysvaltoja hallitsevasta eliitistä. Yhdessä nämä teokset muodostavat Millsin kuvan omasta ajastaan sekä sen kritiikin.

Millsin tunnetuin teos on varmastikin hiljattain uutena painoksena suomeksi ilmestynyt vuoden 1959 Sosiologinen mielikuvitus. Siinä Mills tuo esiin teesinsä yhteiskuntatieteestä käsityönä, sekä korostaa, että sosiologian on oltava ymmärrettävää monenlaiselle yleisölle. Se ei saa olla teoreettista vain teorian vuoksi ja se ei missään nimessä saa olla valtaapitävien intressien mukaisesti tuotettua ja heidän asemaansa tukeva väline. Omalle ohjelmalleen uskollisena Mills siirtyikin käsittelemään muun muassa kansainvälisen sodan ja rauhan kysymyksiä.

Suurta huomiota herätti myös myyntimenestys Listen Yankee! vuodelta 1960, kuubalaisen vallankumouksellisen yhdysvaltalaiselle vastaanottajalle lähettämien kirjeiden muotoon kirjoitettu teos vallankumouksen jälkeisestä Kuubasta, joka perustui Millsin Kuubassa vieraillessaan tekemiin haastatteluihin. Ennen ennenaikaista kuolemaansa Mills julkaisi vielä teoksen The Marxists. Tarkoituksena oli esitellä marxilaista perinnettä yhdysvaltalaiselle yleisölle, joka tunsi sitä huonosti. Omaa kantaansa Mills teoksessa kuvaa “rehdiksi marxilaisuudeksi”, erotuksena neuvostoliittolaisesta autoritäärisestä ideologiasta sekä maailmalle vieraasta filosofoinnista. Marxilaisen perinteen ytimen Mills näki ajatuksessa siitä, että maailma on ihmisen muutettavissa.

Julkinen sosiologi ja professori, joka osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun, muttei kuitenkaan marssinut kenenkään riveissä sekä yliopiston muista harmaisiin seiniin sulautuvista professoreista poiketen karautti luennolle moottoripyörällään nahkatakkinsa helmat lepattaen. Kollegojensa kanssa helposti tulehtuneet välit aikaansaava riitapukari ja opiskelijoiden suosikki. Intohimoinen matkailija ja kyltymätön esteetikko. Häikäilemätön vitsiniekka, joka nosti Neuvostoliitossa kirjansa julkistamistilaisuudessa maljan Stalinin syrjäyttämälle Trotskille, joka tuolloin oli vielä Neuvostoliitossa kiellettyjen henkilöiden listalla. Yksinäisyytensä hyväksynyt intellektuelli, joka kirjoittamalla taisteli vieraantumista vastaan. Yhteiskuntansa kriitikko, periksiantamattomalla luonteella ja tiukalla työmoraalilla varustettu terveytensä työlleen uhraava tienraivaaja. Näitä kaikkia asioita C. Wright Mills enemmän tai vähemmän oli, mutta mitä hän on nyt? Miten Millsin näkemykset suhteutuvat nykyhetkeen ja miltä näyttäisi millsiläinen analyysi koulutusinnovaatioiden maailmassa?

Maaliskuun Totuusradiossa Sauli Havu, Sonja Lampinen ja Juha Suoranta pyörittelevät kirjan ja Millsin näkemysten ympäriltä nousseita ajatuksia.

Lähteet: Suoranta, Juha (2017) C. Wright Millsin sosiologinen elämä. Helsinki: Gaudeamus.
     Mills, C. Wright (2015) Sosiologinen mielikuvitus. Tampere: Vastapaino.

05

03 2018

Kyynelten laaksosta tuomiopäivän pedoksi: Prekariaattiliike Suomessa 2004–2009

Suomen 2000-luvun liikekentässä prekariaattiliike oli poikkeus. Se vaati askeesin ja rajoittamisen sijaan lisää kulutusta ja tuotantoa. Se kauhistutti sekä ammattiliitot, porvarit että anarkistit. Julkisuudessa liike näkyi tunkeutumisena työvoimatoimistoihin ja Lidleihin, talonvaltauksina, karnevalistisina mielenosoituksina ja paskaduuni-puheena. Prekariaattiliike käynnisti edelleen jatkuvan keskustelun perustulosta ja työn muutoksesta.

Liike yritti organisoida ”bilejärkkäreitä, hiphoppareita, räppäreitä, uusmedia-aktiiveja, koodaajia, hakkereita, warettajia, aktivisteja, järjestöihmisiä, autonomeja, punkkareita, ekohippejä, kotikasvattajia, skeittareita, graffitiposseja, tussaajia, opiskelijoita, tutkijoita, taiteilijoita, prekaareja, paskaduunareita, ostarin lusmuilijoita, maahanmuuttajia, feministejä, pervoja ja lifestailareita”, mutta hajosi organisaation puutteeseen vuoden 2006 EuroMayDay-mielenosoituksen ja makasiinimellakan jälkeen. Silti se jätti jälkiä, jotka näkyvät edelleen.

”Prekariaatti on villein eläin: se vihaa palkkatyötä ja kansallisvaltiota. Se rakastaa joustoa ja vuorotteluvapaita. Se ei usko vakituisen työpaikan tuomaan turvaan, koska se tietää, että yksikään työpaikka ei voi enää olla vakituinen. Se ei usko yhdenkään rajan mielekkyyteen ja pysyvyyteen, koska se on luotu kulkemaan, kuten siirtolaissiskomme ja -veljemme osoittavat. Prekariaatti on levottomuutta. Mikään ei sille riitä.” (Verkkolehti Megafoni, 2005.)

Tämänkertaisessa Totuusradiossa tietokirjailija Pontus Purokuru luennoi prekariaattiliikkeestä Häiriöitä-luentosarjassa Helsingissä. Luento nauhoitettu Kupolissa 22. huhtikuuta 2017. Seuraava Totuusradio kuullaan kuukauden kuluttua.

05

02 2018

Ohjelma-arkistosta: Vapaa liikkuvuus + Ei-talous

Totuusradio-vuoden 2018 aloittaa kaksi poimintaa Totuusradion ohjelma-arkistosta: Vapaa liikkuvuus -aktiivi Markus Himasen haastattelu ja Antti Salmisen radio-essee Ei-talous. Nauhoitteet ovat vuodelta 2010. Keväällä 2018 Totuusradioita lähetetään kerran kuukaudessa.

08

01 2018

Jos punaiset olisivat voittaneet + Luonto, historia ja valta ihmisen aikakaudella

Vuoden viimeisessä Totuusradiossa kuullaan kaksi Anarkiaa ja burgereita -alustusta. Ensimmäisessä Antti Rautiainen kysyy, mitä olisi tapahtunut, jos punaiset olisivat voittaneet Suomen sisällissodan. Toisessa alustuksessa Tero Toivanen puhuu otsikolla ”Luonto, historia ja valta ihmisen aikakaudella”. Musiikista vastaa Milena Solomun. 

11

12 2017

Epäajanmukaisia totuuksia: ”Tuhat vuotta Helvetissä.” Suomi 1000 – Kiveä ja Linnaa.

Ajankohtaista ja ajanmukaista on näyttää kansallisten ikoneja ja niihin liittyviä kipsipäitä vailla niiden todellista epäajanmukaista sisältöä. Muotoillessaan omaa kantaansa siihen mikä on ’suomalaiskansallista’,Väinö Linna totesi Sibeliuksen Finlandian instrumentaaliversiosta:

”Tämä on tärkeä sävellys puhuttaessa Suomesta, muttei siinä koskenniemeläisessä merkityksessä (myöhempi Finlandia-hymnin sanoitus) mikä siihen yleensä liitetään. Jos se nyt näin leikillisesti (eli ei yksitotisesti) sanotaan, on kai minullakin oikeus sanoja kirjoittaa siinä missä Koskenniemelläkin.”

Linnan antama aivan toinen kuin koskenniemeläinen merkitys ja toiset sanat Finlandiaan artikuloituivat jo talvella 1955 kun hän kirjoitti elokuvaversiota varten kirjansa henkilöistä (menivät elokuvan tekijöiltä täysin ohi). Linna totesi Määtästä:

Eräs merkittävimpiä suomalaisen kansansielun ilmentäjiä: Ei nosta korkealle päätään seppelöimää suurten muistojen, vaan pysyy maassa kuin rikkaruoho imien kasvuvoimansa vaikka kivenkolosta. Määtän yhteydessä tulevat mieleen suomalaiset kansallisrunoilijat, jotka puhuvat päivän pojan silmän taivaansinisestä salamoinnista. [He] unohtavat että Taivaalla ja Suomen kansalla on hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa, koska tämä kansa on tuhat vuotta asunut Helvetissä.

Epäajanmukaiset totuudet tarttuvat tähän tuhatvuotiseen helvettiin ja avaavat toista näkökulmaa ’kansallisen’ valtavirran ja virallisen kulttuurin kaiketi eniten köyhdyttämien nimien, erityisesti Väinö Linnan ja Aleksis Kiven, maailmoihin. Kyllähän niin moni tuntee nukkavierujen kansalliskirjailijoiden laulun oravasta, Jukolan poikien painit koulun joulunäytelmissä ja ”Linnan teoksista” tehdyt näyttämösovitukset ja elokuvaversiot. Joku saattaa jopa uskoa kohdanneensa niissä Kiven tai Linnan maailmat, tai peräti ’kunnianosoituksen veteraaneille’.

Epäajanmukaiset totuudet astuvat pois tästä yksiulotteisuudesta. Itse asiassa kumpikin kirjailija tunsi varsin hyvin filosofiaa ja maailmankirjallisuutta, Kivi luki sitä ruotsiksi, Linna suomeksi. Se että kumpikin kirjoitti ”kansallisista aiheista” ei siis tarkoita ettei kirjailija osaisi ajatella itsenäisesti eikä tuntisi ”korkeampaa filosofiaa”. Kirjailija ei kuitenkaan ole filosofi ”filosofien filosofian” käsitteiden luojana, vaan taiteilija joka kirjoittaa elämää muotoon.

”Tuhat vuotta Helvetissä” on se todellisuus josta kumpuavat nuo aivan muiksi kuin tyhjiksi kansallisiksi ikoneiksi kirjoitut teokset. Kumpikin kirjailija ponnisti ylös tästä helvetistä ja kirjoitti elämää muotoon maailmankulttuurin parhailla välineillä. Tuloksena oli teoksia joissa interferoivat vastakkaiset merkitykset luovat kuolemattoman kuvan elämästä ja joissa muoto kantaa yksittäisen tapahtuman yli.

Vuoden 1959 kirjallisuuspäivien esityksessään ”Täällä Pohjantähden alla” Linna luonnehtii tätä puhuessaan koko tulossa olevasta kirjasarjastaan:

Jonkinlainen kunnianhimoinen pyrkimys koko elämän kertakaikkiseen tyhjentämiseen on romaanin pohjaideana. Siitäkin huolimatta, että se olisi mahdotonta. Mutta tahtoisin ainakin saada esiin elämän kulun sellaisena kuin sen näen: Ristiriitaisena ja epäjohdonmukaisena yksilöidensä pyrkimysten kohdalta, mutta johdonmukaisena ja selvänä kokonaisuutensa yksinkertaisessa suuruudessa. Sen kokonaisuuden, jonka muodostavat juuri ihmisten ristiriitaiset ja vaihtuvat pyrkimykset, joista toiset onnistuvat, toiset eivät, ja jotka monesti synnyttävät tendenssejä, jotka kerran kääntyvät heitä vastaan.

Kirjoittaessaan romaanitaiteeksi tätä elämän kokonaisuuden yksinkertaista suuruutta ristiriitoineen ja yksilöllisine kohtaloineen kirjailija kehitti ihmiselämän suhteellisuusteorian. Näin on jo Kivellä, mutta Linna muotoilee sen selvemmin: tietoisuus siitä että mikään ei koskaan ole kiinteää ja pysyvää, vaan kaikki on muuttuvaa, koko loputtoman rikas ja muuttelevainen elämän verkosto, joka käsittää ihmisen ja kaikki hänen ponnistelunsa ja pyrkimyksensä.

Kirjoittaessaan elämää muotoon kirjailija joutuu tekemään selviä ratkaisuja aikansa aatteisiin. Klassikoksi muodostuu vain sellainen kirjailija joka ei aseta hankkeitaan joidenkin nimenomaisten aatteiden palvelukseen: ”Ei pidä ihastua niin paljon aatteeseen, että aatteen tarkoitus, ihminen ja hänen onnensa unohtuu, ja sen vuoksi tulee yllytetyksi ihmisiä mitä suurimpiin onnettomuuksiin.”

Omat valintansa teki jo Kivi, mutta Linna eli tuhatvuotisen helvetin dramaattisemmassa vaiheessa, jolloin Eurooppa teki retken aatteen valtakuntaan. Ja palasi retkeltään kuin maaliskuinen kolli, revittynä ja silmäpuolena. Linna ei pettänyt aatteita, vaan ne pettivät hänet. Mutta tämän kriittisen välimatkan ansiosta hän kykeni tekemään taiteilijalle välttämättömän eron aikakauden eri ideologioihin, oli kysymys kiihkeästä pyrkimyksestä ”onnelliseen tulevaisuuteen” sitten ennen tai jälkeen maailmansodan:

Monet olivat laskeneet tämän [onnellisen] tulevaisuuden toteutumisen sattuvaksi siihen ajankohtaan, jolloin maailma itki kymmenien miljoonien ihmisten joukkohaudoilla, tai siihen, jolloin nälkiintyneet äidit kävivät kamppailua siitä, antavatko löytämänsä ruokamurun yhtä nälkiintyneelle lapselleen, vai nielaisevatko sen itse. Ja tähän tultiin siksi, että niin kiihkeästi pyrittiin onnelliseen tulevaisuuteen. Juuri siksi, että oli niin paljon hyviä ihmisiä, jotka eivät olleet perkeleestään tietoisia, vaan kykenivät verhoamaan sen aatteisiin. Ja hauskinta asiassa on se, että leskien ja orpojen kärsimykset korjattiin järjestämällä niitä hieman lisää.

Samoin Linna vastasi niille jotka hyökkäsivät veteraanien ja jopa ”kaatuneiden puolesta” Tuntematonta sotilasta kohtaan vastakkaisesta leiristä: ”En tiedä mitä kaatuneet ajattelisivat kirjastani, mutta olisin utelias tietämään, mitä he ajattelisivat maailman tilanteesta tänään, jos muistaisivat ne puheet ihmiskunnan valoisammasta tulevaisuudesta, joilla heitä kannustettiin kuolemaan.”

Toisin kuin ne, joille kirja on sittemmin muuttunut kunnianosoitukseksi veteraaneille, kirjailija asetti sen alusta pitäen elämän palvelukseen: ”Siis elävän voiman puolesta sotaa vastaan. Siinä kirjani syntyhistoria, ja joka minua tämän takia syyttää, todellisuudessa vakuuttaa minulle, että olen onnistunut.”

Totuusradion Epäajanmukainen dosenttikaksikko asettuu samalle kannalle kuin Linna. Helvetistä on mahdollisuus nousta, ei varmaankaan taivaisiin, mutta eräänlaiseen ensimmäiseen piiriin, jossa tulevaisuus kestää pitkään ja kiihkeistä muutosyrityksistä huolimatta – tai suorastaan niitä vastaan – astuu esiin hitaasti.

Kysymys on kokonaan siitä, mikä on elämänuskon hinta, se kohtaloiden paino, jonka alla murenee tyhjää hakkaavien sanojen retoriikka, ja mikä on sen elämänuskon voima, joka jaksaa maksaa tuon hinnan. Se tunnetaan yleensä vain siellä, missä paine on suurin.

Tämä paine on ollut ”tuhatvuotinen helvetti”.

Studiossa keskustelevat epäajanmukaiset dosentit Tapani Laine ja Mikko Lahtinen.

04

12 2017

Enemmän vai vähemmän – Kuinka orientoitua ilmastonmuutoksen maisemassa

Kuinka taistella ilmastonmuutosta vastaan? Tuleeko lipussamme lukea ”Enemmän!” vai ”Vähemmän!”? Vaadimmeko enemmän saadaksemme enemmän valtaa ja voidaksemme näin paremmin taistella ilmastonmuutosta vastaan? Vai vaadimmeko vähemmän, jotta emme osallistuisi ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen?

Jussi Vähämäki ja Tere Vadén vastaavat, Lasse Poser kysyy.

Haastatteluihin pohjautuva artikkeli on julkaistu Kumu.infossa: http://kumu.info/enemman-vai-vahemman/

27

11 2017