Maailman toreilla ja turuilla 2: demokratia vs. olikargia

Viesti Occupy-liikkeelle: Tahrir-aukion valtaajat ovat kanssanne

”Joten me seisomme rinnallanne paitsi yrityksissänne repiä alas vanhaa myös kokeiluissanne luoda uutta. Me emme osoita mieltämme. Kenelle me osoittaisimme mieltämme? Mitä sellaista pyytäisimme heiltä, jonka he voisivat meille lahjoittaa? Me valtaamme. Me otamme takaisin julkiset tilat, jotka on kaupallistettu, yksityistetty ja lukittu kasvottoman byrokratian käsiin, kiinteistösalkkuihin ja poliisin ”suojelukseen”. Pitäkää kiinni näistä tiloista, hoitakaa niitä ja antakaa valtauksienne rajojen laajeta. Kuka oikeastaan rakensi nämä puistot, nämä aukiot ja nämä rakennukset? Kenen työ teki ne todellisiksi ja asuttaviksi?”

Toverit Kairossa

Erilaiset torikokoukset – kadun, puisto ja kaupungin valtaukset – ovat levinneet kulovalkean tavoin maailmalla. Ihmiset Espanjasta Egyptiin ja Kreikasta USAAN  ovat ottaneet tilan haltuunsa tehdäkseen kaupungeista jälleen omiaan ja vastustaakseen kapitalismin ja sen eliitin ylivaltaa. Nyt myös valtaapitävien silmät ovat auenneet torikokousten voimalle ja ne on pyritty kukistamaan väkivallalloin.

Ketkä? Miksi? Miksi nyt? Mitä yhteistä? Tätä ja muuta maailman menoa ihmettelemässä Totuusradiossa Espanjan torikokouksista dokumentin tehnyt Sakari Laurila, Roomassa piipahtanut Tere Vadén ja Tampereen torilta Eeva Talvikallio. Lähetyksen puikoissa Veera Kaleva.

Lähetystä voi kommentoida ja keskusteluun on suotavaa osallistua osoitteessa:
www.totuusradio.fi/maailman-toreilla-ja-turuilla-vol-2-demokratia-vs-olikargia/

Suora lähetys kuullaan maanantaina 5.12. klo 22–24. Ohjelma uusitaan perjantaina 9. päivä. Taajuuden 98,4 (50 kilometrin säteellä Näsinneulasta) lisäksi lähetykset ovat kuultavissa internetissä:

KUUNTELUOHJEET LÖYTYVÄT TÄÄLTÄ: http://moreeni.uta.fi/Internetlahetys

 

Surffaa:

http://torikokouslive.wordpress.com/
http://occupywallst.org/
http://tomalaplaza.net/

Uutisia, artikkeleja:

http://newsvoice.se/2011/12/02/us-senate-declares-the-entire-usa-to-be-a-battleground/
http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/heinakuu/sol-tai-kun-mahdoton-muuttuu-pysayttamattomaksi
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/08/poliisi_tukahdutti_mielenosoituksen.html

 

6 vastausta artikkeliin “Maailman toreilla ja turuilla 2: demokratia vs. olikargia”

  1. Egyptin vaalit ei näytä miltään oligarkian vastaisen vallankumouksen riemuvoitolta, enemmänkin oligarkian paluulta teokratian muodossa. Mitäs siihen sanotte!

    Muslimiveljeskunta 37%, salafistifundamentalistit 24%
    http://www.hs.fi/ulkomaat/Uskonnolliset+puolueet+veiv%C3%A4t+leijonanosan+Egyptin+%C3%A4%C3%A4nist%C3%A4/a1305550642173

    Miehistä 20% ja naisista 40% on lukutaidottomia. Aika pitkä tie akateemisen Occypy-eliitin vasemmistofiksuun maailmankuvaan:
    http://www.hs.fi/ulkomaat/Egyptin+vaalit+ovat+pitk%C3%A4t+ja+monimutkaiset/a1305550315223

    30-luvun Saksassa ne teki hitaan kansanvallankumouksen ja oli aika demokraattis-kansanvaltaisesti sitä mieltä, että juutalaiset on perseestä.

    Että olisko syytä toivoa, että vallankumouksella olis hyvä olla tiettyjä edellytyksiä: esim. jonkinmoinen pohjasivistystaso ja keskusteleva kansalaisyhteiskunta; jonkinlainen edistyksellisyys agendassa (esim. että ihmisoikeuksia tai ihmisten tasavertaisuutta kunnioitetaan vallankumouksen jälkeen enemmän kuin sitä ennen).

    Koko ajatus vallankumouksen toivottavuudesta on perverssi, jos sitä ei arvioida minkään kriteerien valossa. Vallankumous pelkän vallankumouksen vuoksi on muotoa ilman sisältöä, ja jopa NATOn interventiota voi pitää myönteisempänä historiallisena käännekohtana kuin sellaista absurditeettiä.

    Tähänhän voisitte ottaa kantaa kun kerran tuon Tahririn nostitte kärkeen.

  2. Jos tavoitteena on saada kuvitellut massat torille kannattaa käyttäytyä kuten ne kuvitellut massat eli mahdollisimman tavallisesti ilman minkäänlaista konfliktia normaaliuden kanssa. Olisi hienoa jos kaikki olisi kuten ennen mutta vain sillä erolla, että asuisimme puolijoukkueteltoissa. Vallankumous! Jipii!

    Mikä olikaan tavoite, kosiskella jotain median ja poliitikkojen puheissa ja ihmisten mielissä elämistä lannistavaa ”normaalia massaa” vai tuhota se paska?

  3. Vielä tavallisuudesta… mainittiin, että on hienoa, että ei-aktivistit ovat aktivisteja (?). Minunkin mielestä Stadin torilla vierailleena on hyvä kun on uusia kasvoja. Olisi kuitenkin kaikille hyvä jos jo kauemmin yhteiskunnan rakenteita analysoineet ja konsensusprosessiin tottuneet heebot nostaisivat perseensä koloistaan.

    Ainakin helsingissä kaivattaisiin juuri avoimen ja konsensukseen perustuvan prosessin merkityksen korostamista medianäkyvyyden kustannuksella (sic), sillä juuri se on torikokouksissa systeemin merkittävin haastaja. On myös vaarana, että telttailijoista muodostuu sisäpiirin maastohousuklikki, joka on valmis pyörtämään konsensuspäätökset jos ”uusinaama” vetoaa sen.

    Talveksi ehdotan, että kokoustajat painuvat lähiöihinsä järjestämään paikalliskokouksia asukkaille tärkeistä asioista.

  4. Kommentti edellisille kommenttikeskustelijoille ja studioon:

    Jos kritisoit torikokous-liikettä siksi, ”ettei siinä ole mitään järkeä”, niin et ymmärrä, että siinä on kysymys MATKASTA. Etelä-Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa yhdistää se, että nykyinen tilanne on mahdoton/sietämätön ja tämän kokemuksen jakavat ihmiset voivat yhteisen matkansa aikana miettiä, mitä asialle tehdään. Talveksi lähiöihin painuminen ei siis välttämättä auta, ellei yhteinen matka ole vielä opettanut mitään. Toisaalta (ja tämä mm. Talvikalliolle) se, että Suomessa kykitään torilla paukkupakkasessa symbolisena vastalauseena, ei välttämättä myöskään toimi, koska sekään ei ota huomioon niitö konkreettisia (materiaalisia?) vaatimuksia, joita tilanne asettaa. Ja vasta tilanteen ottaminen sellaisena kuin se on mahdollistaa sen että ihmiset riehaantuvat muuttamaan elämäänsä!

    Etelä-Euroopassa on, tosiaan, menty lähiöihin kuten joku monnetoija vaati Suomessa tehtävän. Mutta se tapahtui vasta yli monenkuukauden ajanjakson jälkeen. Tuon ajanjakson aikana syntyi jonkinlainen käsitys siitä, mitä voidaan mielekkäästi tehdä yhdessä siellä missä jokapäiväinen elämä tapahtuu ja tätä käistystä muodostamassa oli tuhansia ihmisiä.

  5. Kyllä ne ihmiset tietävät mitä naapurustossa pitäisi tehdä ilman ulkopuolisten mielipiteitä. Nimenomaan jos väelle opetettaisiin konsensusprosessin kautta itsetekeminen ja toisten kanssa keskustelu moni huomaisi, että ei ole mitään iltapäivälehtien ja kataisten normaaleja. Vallatkaa naapurustot ja naapureittenne mielet!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.