Matkoja utopiaan: Aurinkokaupunki 1/2

“Aurinkokaupungin keskeisin viitekehys on Campanellan oma ajattelu. Ensimmäinen vertauskohta on hänen muu poliittinen teologiansa. Aurinkokaupungin hallinto on teokraattinen ja se tuo mieleen katolisen kirkon: ylimpänä ruhtinaana on Aurinko, joka valitaan virkaan pappien joukosta. Valinnan suorittavat ylimmät ruhtinaat silloin kun Aurinko itse vetäytyy virasta. Aurinko on erinomainen esimerkki pappiskuninkaasta. Perinnälliseen valtaan Campanella taas suhtautuu Aurinkokaupungissa perin kriittisesti. Kaupungin hallintoelimenä toimii neuvosto, johon kaikki asukkaat, niin miehet kuin naisetkin kuuluvat. Tällä neuvostolla on tärkeä osa päätäksenteossa, mm. virkamiesten valinnassa, mutta lopullista päätäntävaltaa sillä ei ole.

Aurinkokaupungin hallitsema alue myäs laajentuu. Se saa valtaansa yhä uusia kaupunkeja, vaikka ei ryhdykään valloitussotiin. Näissä vallatuissa kaupungeissa pyritään noudattamaan aurinkolaisten (solari) elämäntapaa ja niiden nuorisoa lähetetään oppiin itse Aurinkokaupunkiin. Nämä muut kaupungit eivät näytä muodostavan Aurinkokaupungin kanssa mitään valtiollista kokonaisuutta, eivätkä ne ole vielä kypsiä omaksumaan Aurinkokaupungin järjestelmää sellaisenaan.

Campanella mainitsee erityisesti, ettei niissä omaksuta naisten yhteisyyttä. Se, että Aurinkokaupungissa naiset ovat yhteisiä ”myös vuoteessa”, herätti heti teoksen ilmestyttyä paljon närkästystä ja vastaväitteitä. Samoin hän joutui puolustamaan keskeistä ajatusta yhteisomistuksesta.Tässä hänellä oli tietenkin enemmän esikuvia; utopioihin usein liittyi ajatus, että yhteiskunnan harmonian säilyttämiseksi on vältettävä itsekkyyttä, ja paras keino tähän on yksityisomaisuuden kieltäminen. Campanella ei rajoittanut ihannetta vain utopiaansa, vaan se oli eräs Kalabrian kansannousun tavoitteista. Kolmas paljon keskustelua herättänyt ajatus Aurinkokaupungissa on aurinkolaisten harjoittama rodunjalostus.”

Tomasso Campanellan utopian lukijan Taina Rajannin puhuva pää utopioista:

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=nhpAxTM_hLU[/youtube]

—————————————————————————————————————————

Matkoja utopiaan -ohjelmasarja alkaa Totuusradiossa maanantaina 20.9.2010!


6-osaisessa ohjelmasarjassa käydään läpi samannimisen kirjan kolme utopiaa. Utopiat kuullaan äänikirjoina, jonka jälkeen niistä studiossa keskustelevat vaihtuvat vieraat. Tänään kuullaan ensimmäinen osa Tomasso Campanellan Aurinkokaupungista (Città del Sole). Studiossa keskustelemassa Ollo Herranen, Mikko Lahtinen ja Antti Salminen. Toinen osa äänikirjaa ja siihen liittyvä keskustelu lähetetään tasan viikon kuluttua.

Aurinkokaupunkiutopian käsittelyyn on mahdollista kytkeytyä kommentoimalla tätä artikkelia. Kuuntele Tampereen lähistöllä taajuudella 98,4 ja netitse osoitteessa http://www.uta.fi/media/suora/moreeni/totuusradio.html. Uusinta kuullaan perjantaina 27.9. samaan aikaan osoitteessa http://www.uta.fi/media/suora/moreeni/simulcast.html.

Yksi ajatus artikkelista “Matkoja utopiaan: Aurinkokaupunki 1/2”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.