Occupy

 

Arabikevään tapahtumista, etenkin Kairon Tahrir-aukion valtauksesta alkoi suoran katudemokratian liike. Sitä ovat jatkaneet Madridissa sijaitsevan Puerta del Sol-aukion vallannut M15-liike Espanjassa sekä 17. syyskuuta 2011 alkanut ”Occupy Wall Street” Yhdysvalloissa. Viime syksyn lokakuun 15. päivän kansainvälisenä toimintapäivänä toimintaan liittyivät ihmiset lukuisissa kaupungeissa eri puolilla maailmaa, Suomessa 13 paikkakunnalla – Tampere tietenkin joukossa mukana.

Torikokoukset, katujen, puistojen ja kaupunkien valtaukset jatkuvat. Kaikkialla maailmassa ihmiset nousevat vastustamaan sellaisia maailmanlaajuisia rakenteita ja kehityskulkuja, joiden seurauksena yhä useamman on mahdotonta elää ihmisarvoista elämää ja planeettamme sietokyvyn rajat ovat peruuttamattomasti ylittyneet.

Toreilla rakennetaan nyt parempaa maailmaa. 15M-liikkeellä ei ole johtajia eikä virallisia edustajia. Kaikki päätökset tehdään kaikille avoimissa kansankokouksissa.

Toukokuun 12. päivä oli jälleen kansainvälinen toimintapäivä, jonka kutsuivat koolle Espanjan 15M-demokratialiike ja Yhdysvaltojen Occupy-liikkeet.

Kreikassa kansalaiset ovat kaduilla, koska heidän rahoillaan pelastetaan eurooppalaiset isot pankit. Ja muiden euromaiden rahoilla ”autetaan Kreikkaa” eli samoja pankkeja jotka ovat jo vieneet Kreikan perikadon partaalle.

Frankfurtissa järjestettiin Blockupy suurmielenosoitus, jota vastaan valtaapitävät kokosivat mahtavat poliisivoimat ja Frankfurtin Occupy-leiri häädettiin. ”Mutta kytistä viis, meitä on paljon ja me luomme uuden maailman”, Lotta raportoi Frankfurtista.

”Mielenosoituksen suurten lakanabannereiden joukossa yksi nosti esiin toisen elintärkeän puolen liikkeen jatkossa: It’s not enough to be angry. Sama viesti kiertää näinä viikkoina myös Espanjan vihaisten keskuudessa ja toivottavasti kaikkialla Euroopassa. Espanjassa liike puhuu 99 %:n tasavallan rakentamisesta ja on toiminut koko viimeisen vuoden muun muassa auttaen asuntolainan takia häädettyjä valtaamaan omat talonsa. Liike on myös julistanut avaavansa vuonna 2013 kolme omaa pankkia, joissa ei spekuloida eikä lainata korolla. Samaan aikaan Väen oikeus, uusi madridilainen oikeusinstituutio, on aloittanut lukuisten lakimiesten voimin tutkintaprosessin muun muassa kiinteistökeinottelusta Espanjan kasvun vuosina 2003–2007. Uusia instituutioita syntyy jatkuvasti ja ne kasvavat vahvemmiksi ja vahvemmiksi.”

Myös Tampereella noustiin vastustamaan yhteisen tulevaisuutemme tuhoamista ja vallattiin 12. toukokuuta Vanhan kirjastotalon puisto viikoksi. Samalla kun maailman meno ahdistaa monia, valtausten tavoite oli ja on uuden tilan luominen jossa ahdistus muutetaan toivoksi. Jonakin päivänä tämä toivo vaihtuu tiedoksi: tiedoksi siitä, että parempi maailma on todistettavasti mahdollinen – koska yhdessä me teimme siitä sellaisen.

Poliisit kävivät myös Tampereen leirissä toteamassa sen olemassaolon heti kun leiri alkoi nousta ja yhtyivät mm. valtaajien näkemykseen siitä, että mainokset ovat alkaneet vallata jo liiaksikin yhteistä julkista katutilaa. Myöhemmin poliisi toi myös häätöuhkauksen, mutta se innostikin paikalle lisää ihmisiä luomaan uutta maailmaa.

Totuusradio on jälleen mukana torien tapahtumissa. Occupy-liikkeen kokemuksista ja uudesta vaiheesta keskustelevat Totuusradion suorassa lähetyksessä Reetta Pekkanen, Olli-Pekka Haavisto, Jari-Pekka Tamminen Tampereen leiristä, Renne Pesonen kertoo Frankfurtin kokemuksista. Ohjelmaan sisältyy myös Frankfurt-raportti. Puikoissa on Tapani Laine.

Suora lähetys kuullaan maanantaina 21. toukokuuta 2012 klo 22–24. Ohjelma uusitaan perjantaina 25. päivä samaan kellonaikaan. Taajuuden 98,4 (50 kilometrin säteellä Näsinneulasta) lisäksi lähetykset ovat kuultavissa internetissä.

KUUNTELUOHJEET LÖYTYVÄT TÄÄLTÄ:
http://moreeni.uta.fi/Internetlahetys

 

 

Lue Totuusradion reportterien tilannekuvaukset Blockupy Frankfurtista ja katso video jokaiselta päivältä:

Blockupy Frankfurt 16M: Uusliberaalit tilalliset järjestelyt ja jatkuvan poikkeustilan liike

Blockupy Frankfurt 17M: Esivalta, liike, taktiikat

Blockupy Frankfurt 18M: Jatkuvan liikkeen strategia

Blockupy Frankfurt 19M: Kytistä viis, meitä on paljon, ja me luomme uuden Euroopan

 

Ja lisäksi Madridin kirjeenvaihtajan kuvaus 12 toukokuuta uudelleen massiiviseksi kasvaneista torikokouksista.

Madridin toukokuu: 12M15M

2 vastausta artikkeliin “Occupy”

  1. Valtiovallan piti olla meitä kansalaisia varten, mutta se on kääntynyt päälaelleen kansalaiset ovatkin valtiovaltaa varten. Vallanpitäjät ovat ottaneet rajattomat valtuudet yli sukupolvien he ovat rikkaiden talutusnuorassa kiinni, maksattavat veronmaksajilla toisten tekemiä velkoja, kuka heille antoi valtuuden tehdä velkaa syntymättömille sukupolville. Valtiolla ei ole senttiäkään omaa rahaa se kaikki tulee veronmaksajan taskusta, Valtion eli veronmaksajan yhtiöihin on pesiytynyt rosvojoukkoja nimeltään yhtiön hallitusneuvosto joka ulosmitaa kokouspalkkioinaan koko yhtiön tuloksen jonka he itse päättävät itsellen. Koko kansan olisi noustava seisomaan ja sanottava että se ei käy myöskin valtiovalta näkyy olevan täynnä verovaroja sulassa sovussa keskenään varastelevia päättäjiä. Joka valtiton instassissa on väärinkäyttäjiä pivinpimein johtavissa asemissa olevat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.