Rakkaudellisia nyrjähdyksiä – Avioliitto

It depends on what
The meaning of the word
”is” is

If the –
If he –
if ”is”
means is
and never has been
that is not –

that is one thing

If it means
there is none
that was a

completely true statement.

__________________________________________________________________________

Rakkaudellisia nyrjähdyksiä / Amorous enlightenment

taas Totuusradiossa maanantaina 22.11.2010 kello 22–24! Avioliitosta ja kaikesta siihen liittyvästä keskustelevat aviottomat Kortelainen, Mäkelä, Poser, Tenhunen ja Tomperi. Jätä kommenttina viestisi avioliitosta(si), niin luemme sen suorassa lähetyksessä. Lähetys kuullaan uusintana perjantaina 27.11. samaan aikaan.

Kuuntele maanantain lähetys osoitteessa:

http://www.uta.fi/media/suora/moreeni/totuusradio.html

Kuuntele perjantain uusinta osoitteessa:

http://www.uta.fi/media/suora/moreeni/simulcast.html

__________________________________________________________________________

”Jos aviopuolisot ovat hyvin rakastuneita toisiinsa, niin on tämä avioliiton alkuaika heille iloa, lemmenhuumaa ja lievää hulluutta, kuten lemmenrakkaus yleensä, mutta siitä tapahtuu pian herääminen: he tulevat tietämään hyvän ja pahan ja huomaavat olevansa – alasti. Elämän todellisuus herättää heidät tästä ”hulluudesta”.

Heidän silmistään putoavat aivan kaikki suomukset ja he alkavat nähdä elämän ja toisensakin aivan erilaisessa valossa, kuin tähän asti ovat nähneet.

Useinkin kaikki se, mikä ennen näytti niin ruusuiselta ja kauniilta heidän silmissään, onkin nyt muuttunut arkiseksi ja jokapäiväiseltä näyttäväksi. Heidän liioitellut mielikuvansa aviollisesta onnesta alkavat haihtua pois ja särkyä tyhjiin, kuten saippuakuplat heidän lapsena leikkiessään. He alkavat tarkkailla toistaan, ei enää rakastuneen, huumaantuneilla, vaan terävillä tutkijansilmillä.

Nyt tämän onnenhumalan haihduttua ja sen jälkiseurausten lamaannuttaessa ja taannuttaessa heitä, eivät aviopuolisot useinkaan ymmärrä syytä siihen, vaan alkavat tahallaan vainuta petosta. Heidän tutkivat katseensa ilmaisevat sen helposti toisilleen ja he tulevat tuskaisiksi, levottomiksi ja riidanhaluisiksi keskenään. Heidän sydämiensä rakkaus on saanut runsaasti tyydytystä, heidän lemmenjanonsa on sammutettu ja heidän ilojensa varasto on kulutettu loppuun. Mitä nyt olisi tehtävä?

Jos he ovat ymmärtäväisiä, niin he eivät tee mitään erikoista He ryhtyvät tyyninä työhönsä, eikä ainoastaan siihen työhön, mitä he tähänkin asti ovat tehneet, vaan myös siihen suureen ja vaivalloiseen työhön, jonka he avioliitollaan ovat itselleen tehtäväkseen ottaneet – avioliiton täytäntöönpanoon, rehellisesti ja vakaumuksella. Sillä mitään petosta ei ole tapahtunut ja tilapäinen lamaannus on ohi menevä ja niin alkavatkin he pian ilokseen huomata heidän uuden kuharruskuukautensa taas alkavan.”

– David L. Leivo. Luvusta ”Kuharruskuukauden jälkeinen herääminen”

YouTube Preview Image
YouTube Preview Image
YouTube Preview Image
YouTube Preview Image

Avioliitto, tai…

…huone, jonka keskellä on pöytä, jolla on vatikaupalla lihapiirakoita ja tacoja, papuja, riisiä ja guacamolea, olutta jääsoikoissa, tequila-pulloja, kulhollisia marihuanaa ja savukepapereita. Juhlat ovat juuri alkamassa ja muutama vieras seisoskelee pöydän äärellä pössyttelemässä marihuanaa ja juomassa olutta. Pienemmälle pöydälle on asetettu ruiskuja ja vesi- ja alkoholilaseja. Yhdellä seinustalla on verhojen eristämiä koppeja.

Avioliitto ja uskottomuus Rouva Bovaryn tapauksessa

”Ennen naimisiinmenoaan Emma oli luullut olevansa rakastunut, mutta sitä onnea, jonka olisi pitänyt johtua tuosta rakkaudesta, ei ollut tullutkaan, ja siksi hän luuli erehtyneensä. Ja Emma tahtoi nyt tietää, mitä oikeastaan tarkoitettiin elämässä sellaisilla sanoilla kuin onnellisuus, intohimo ja huumaus, jotka olivat tuntuneet hänestä niin kauniilta kirjoissa. […]

Hän mietti kuitenkin usein, että tässähän nyt olivat hänen elämänsä kauneimmat päivät, kuherruskuukausi, kuten sanottiin. Sen suloisuutta tuntemaan olisi kai pitänyt mennä sointuvanimisiin maihin, joissa häiden jälkipäivät saadaan viettää mitä ihanimmassa laiskuudessa. Postivaunuissa, sinisilkkisten verhojen takana, noustaan hitaasti vuoristoteitä, kuunnellaan kuljettajien lauluja, joiden kaiku vuoristossa sekautuu vuohenkellojen kilinään ja koskien kumeaan pauhuun. […] Miksi hän ei saanut nojata sveitsiläisten vuoristomajojen parvekkeisiin taikka paeta alakuloisuudessaan skotlantilaiseen mökkiin mukanaan puoliso, jolla olisi yllään pitkäliepeinen, musta samettitakki, pehmeät saappaat, terävähuippuinen hattu ja rannikkaat!

[…] Nähdessään itsensä kuvastimesta hämmästyi hän. Hänen silmänsä eivät olleet milloinkaan olleet niin suuret, niin mustat, niin syvät. Jotakin selittämätöntä oli levinnyt hänen ylitseen ja se oli muuttanut hänen muotonsa. Hän toisteli: ”Minulla on rakastaja! Minulla on rakastaja!” riemastuttaen itseään tuolla ajatuksella kuin olisi uudelleen tullut sukukypsäksi. Hän saisi siis vihdoinkin päästä nauttimaan tuota rakkauden iloa, tuota lemmen kuumetta, jota hän jo oli lakannut toivomasta. Hän oli joutunut ihmeelliseen pyörteeseen, missä kaikki oli intohimoa, kuumetta, kiihkoa.

Hänet ympäröi sinertävä äärettömyys, tunteen huiput säkenöivät hänen ajatuksissaan, ja tavallinen olemassaolo oli häipynyt kauas, oli aivan alhaalla, varjossa, noiden kukkuloiden välimailla. Hänen mieleensä muistuivat hänen lukemiensa kirjojen sankarittaret, ja lyyrillinen joukko aviorikokseen syyllistyneitä puolisoita alkoi laulaa hänen muistissaan viehättävien sisarten äänellä. Hän itse liittyi heihin mielikuvituksessaan, ja nyt olivat todellisuutta hänen nuoruutensa monet haaveilut, joissa hän oli kuvitellut itsensä tuollaiseksi rakastetuksi, missä hän niin mielellään halusi olla.

Ne [päivät] seuraisivat siis alati toisiaan tällä lailla, aina samanlaisena jaksona, lukemattomina, tuomatta mitään mukanaan. Toisten elämässä, olipa se sitten kuinka jokapäiväistä hyvänsä, olivat ihmeelliset tapahtumat ainakin mahdollisia. […] Mutta hänelle ei tapahtunut mitään! Jumala oli niin tahtonut! Tulevaisuus oli pilkkopimeä käytävä, ja sen päässä oli vain tarkoin suljettu ovi.

Hän hylkäsi musiikin. Miksi hän soittaisi! Kuka häntä kuuntelisi? […] Hän jätti kaappiin piirustusvihkonsa ja käsityönsä. Miksi hän piirtäisi? Miksi hän ompelisi? Ompeleminen hermostutti häntä.

”Olen lukenut kaiken”, sanoi hän itsekseen.

Ja hän seisoi siinä kuumentaen käherryssaksiaan tai katsellen sateen valumista.

Oi, jos hänen kauneutensa tuoreudessa, ennen avioliiton tahraa ja aviorikoksen pettymystä, olisi voinut laskea elämänsä jonkin suuren, vahvan sydämen varaan! Hän tunsi nyt niiden intohimojen pienuuden, joita taide liioitteli.”

(Vrt. Šklovski: ”Näin haihtuu tyhjiin elämä. Automaatio syövyttää asiat, vaatteet, huonekalut, vaimon ja sodan pelon. Jotta elämäntunne palaisi, ja jotta asiat jälleen koettaisiin, jotta kivi tehtäisiin kiviseksi, on olemassa se mitä kutsutaan taiteeksi.”)

YouTube Preview Image

About The Author

totuusradio

Other posts by

Author his web site

21

11 2010

15 Comments Add Yours ↓

The upper is the most recent comment

  1. 1

    Osuipas ajankohtainen aihe itselle, kun tässä sellaista henkilökohtaista loppuyhteenvetoa aiheesta summailen. Hopeahäitä ei näillä näkymin ensi kesänä vietetä. Avioliitosta ”kokemuksen rintaäänellä” sanoisin, että se on/oli sekä runsaudensarvi että pandoran lipas.

  2. Taina #
    2

    Avioliitto sosiaalisena instituutiona, laitoksena, on tasan sen arvoinen ja yhtä kiinnostava kuin se kulloisellekin osapuolelle on. Ystäviä, menestystä, rouvan status, jotain sinistä, ja paljon valkoista, vielä enemmän imelää, paremmat bileet kuin serkulla, pääsin lehtiin, tein elämästäni spektaakkelin edes kerran, se ja sama.

    Avioliitto sosiaalisena suhteena sen sijaan on kiintoisa. Se on sopimus – voisin heittää että se alkuperäinen, kaikkien sopimusten äiti. Se tarkoittaa että se sitoo kaksi osapuolta yhteen niin että kumpikaan ei ole entisensä – että sopimus on kummankin suhteen perustava ominaisuus. Avioliitto ei perustaltaan ole tunnesuhde. Jos antropologeja uskotaan, avioliitto ei alunperin edes varsinaisesti ja pelkästään koskenut itse pariskuntaa, vaan sitoi yhteen sukuja ja heimoja. Nyttemmin osapuolina ovat henkilöt joita suhde koskee ja jotka se muodostaa (huom: ei henkilöt jotka suhteen muodostavat: määräytyminen tapahtuun juuri näin päin, sosiaalisesta yksilöön).

    Paitsi tietysti instituution suhteen. Se on nyttemmin aito ja syvä tunnesuhde, joka on ohi sinä päivänä kun tunnekin on. Sosiaalisena instituutiona tärkeää se arvo joka sillä on kulloisellekin osapuolelle, siis, aito ja syvä tunne. Kun tunne syttyy, ja sammuu, ja syttyy toisaalla, instituutio seuraa sykettä. Haluammehan olla aitoja?

    Sopimus on eri asia, se ei valitettavasti ole kiinni siitä miltä tänään tuntuu. Itse asiassa, siinä missä kirkkohäät tai muut rituaalit ovat instituution kulmakivi ja olemassaolon tarkoitus, sopimuksen kannalta on oleellista vain että se on tehty.

    Jos nyt ketään tämmöinen epäajanmukainen näkemys kiinnostaa.

  3. Jirbux #
    3

    Kax kyssäriä.

    1. Viittaax Ilmari Pekka Himaseen omissa tutkimuksissaan?

    2. Onx keskusteljoille Luce Irigarayn teoksessa Sukupuolieron etiikka tekemä erottelu saman rakkauden (ransk. l’amour du même), saman toisen rakkauden (ransk. l’amour du mêne autre) ja toisen rakkauden (ransk. l’amour de l’autre) välillä tuttu?

    Saman rakkaus merkitsee siis Irigaraylle rakkautta, jossa minän ja toisen välillä ei tehdä varsinaista eroa. Siinä toista rakastetaan minän kaltaisena ja omien tarpeiden kautta nähtynä. Primaari narsismi, jossa lapsi kuvittelee äidin ruumiin olevan osa itseään tai itsensä peilikuva, on esimerkki saman rakkaudesta. Niitä ovat myös myöhemmällä iällä omistamisen muotoja saavat rakkaussuhteet, jossa minä hukkuu toiseen ja menettää itsenäisyytensä.

    Saman toisen rakkaus on rakkautta samaa sukupuolta olevaa toista kohtaan. Esimeriksi väitöskirjassaan Irigaray käytti käsitettä hom(m)osexualite kuvaamaan sitä, kuinka miehet rakastavat itseään ja toisiaan sulkemalla toisen, naisen, diskurssista ja metafyysisistä järjestelmistä. Naisten kesken toteutuva saman toisen rakkaus on vasta kehkeytymässä. Sen syntymiseksi olisi naisten luotava oma symbolinen järjestyksensä eleineen ja kielineen.

    Toisen rakkaus on rakkautta minuun palautumatonta toista kohtaan. Se toteutuu kosketuksessa ja liikkeessä antaen tilaa toiselle tulla ja mennä itseensä. Toisen rakkaus on mahdollinen vasta kun sekä mies että nainen ovat itsenäisiä subjekteja, ts. patriarkaatti ja diskurssin miehisyys on kumottu.

  4. Kirkkohäitä odotteleva homoseksuaali #
    4

    Avioliitossa oli pointtia vielä keskiajalla, mutta enää ei tarvita avioliittoa siihen, että duunais lapsia ja ne jeesais peltotöissä. Avioliitto on juridinen juttu ja liittyy lähinnä perinnönjakoon, jos ei osaa tehdä testamenttia. Tuntuukin siltä, että avioliitosta saa jännitystä lähinnä syrjähyppyjen muodossa ja miehille se voi tuoda lisäkiksejä, jos sattuu äpärälapset kiinnostamaan. Kysynkin panelisteilta studiossa, minkälaisena näette porvarillisen perheen tulevaisuuden? Tarviiko näinä kovina aikoina rakkaus vielä partnerikseen avioliittoa ja perhettä? Onko se niinku kovin juttu ikinä?

  5. 5

    Eroaminen on erittäin raskasta, jos on alkanut tarinan jo biisillä: Näimme koulun käytävässä… 1981(Sig). Toisesta on tullut siinä ajassa merkittävin ihminen elämässä, joten eronkin jälkeen on tarkoitus olla ystäviä, toivottavasti jopa parempia kuin avioliitossa. Tänään kuuntelin Laura Närhen Mä annan sut pois
    http://www.youtube.com/watch?v=HJZPsBM5FBkhttp://www.youtube.com/watch?v=HJZPsBM5FBk Sillä oli aika helppo saada silmien tilalle kirsikkatomaatit, vaikka päätös onkin yhteinen.
    Ps. Elämä avioliitossakin voi olla positiivista.

  6. Herkkäkorvainen musikantti #
    6

    Lotta ja Lasse! Pitääkö huutaa koko ajan! Särkee (korvia ja äänen).

    Jos jaksaisin, tulisin soittamaan. Saa nähdä jaksanko.

    Rakastan rakkauden liikkuvuutta.

  7. ninni #
    7

    Tässä jotain
    ”Avioliiton on jatkuvasti taisteltava kaiken ahmivaa hirviötä, tapaa vastaan” Balzac
    ”Avioliitto on tiedettä” , Balzac, joka muuten kirjoitti paljon aiheesta

    ”Jos pelkäätte yksinäisyyttä, älkää menkö naimisiin”, Tšehov
    ”Avioliitto näyttää keksityn pervertikkojen palkitsemiseksi” , Fourier
    ”Avioliiton vaarallisin vaihe on aamiainen”, A.P. Herbert
    ”Hyvä avioliitto, sikäli kuin sellaisia on, kieltää kumppanuuden ja rakkauden. Se yrittää esittää ystävyyttä”, Montaigne

    Muuten: kreikkalaisille ja roomalaisille avioliitto oli koko yhteiskunnan vakavin asia, koska se piti yhtesikuntaa koossa varmistaessaan eri sukujen yhteistyön. Se ei kuitenkaan tarkoittanut homoseksuaalisuuden kieltämistä. Mutta se on toinen tarina: ”Panna nainen paksuksi ja sitten naida tämä on kuin kusta hattuun ja panna se sitten päähänsä.

    ei muuta täältä periferiasta

  8. Emmi #
    8

    Onko avioliitto ainoa mahdollinen keino sitoutua toiseen ihmiseen? Onko kahden ihmisen välinen rakkaus alistettava yhteiskunnalle ja instituutioksi vain, koska se on aina ennenkin alistettu?

    Entä avioliitto-instituution epätasa-arvoistava vaikutus yhteiskunnassamme? Rouva vs. vanhapiika tai neiti. Naimaton tai Eronnut vs. Naimisissa. Naimisissa vs. rekisteröidyssä parisuhteessa. Eikö näihin haluta ottaa kantaa, vai onko kaikilla vaan niin kova halu nousta ylempään, avioliittolaisten kastiin?

  9. Korvapääsilmäsikiö #
    9

    Ironia on liian helppo tapa kieltää elämä. Mutta ei epäironisuuteen tarvita avioliittoa. Ja hipsteritkin voi mennä naimisiin.

    Mä oon Tuukka niin samaa mieltä sun kanssa. Taas kerran.

    Mutta kyllä mä sitä kehyksien tarvettakin ymmärrän. Se kai liittyy siihenkin, että meidät on opetettu lokeroimaan kaikki. Ilman lokeroa on epävarmaa.

    Lokerot tosin menettävät jatkuvasti otettaan. Miten käy lokeroihmisen?

    Muuten, mitä se pettäminen on? Mä en ymmärrä tätä omistusliitettä ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

  10. 10

    Minuakin Tuukan ajatukset jotenkin lohduttivat. Oli toisaalta myös hienoa, että Maria ja Lotta puolustivat avioliittoa ja sitoutumista. Tuntuukin ikävältä rikkoa lupaus, vieläpä julkinen sellainen, mutta toisaalta kävin miettimään, että on oikeastaan epäinhimillistä vaatiakaan sellaista: ”kunnes kuolema meidät erottaa”. Johan siinä on kieltämättä elinkautisen sävyä. Avioliitto vaarmaankin syntyi aikoinaan turvaamaan naisen ja lasten asemaa ja/tai antamaan naimalupa ortodoksisemmissa piireissä ja jotenkin pistämään ihmisiä ruotuun, ja kai sekin on tavallaan ok, mutta ei avioliitto ole tuuleton satama ja siihen Nietzschemäiseenkin malliin väsyy…
    Ihanaa on tosin nähdä vanha pari, joka oikeasti on kasvanut kiinni toisiinsa ja joilla on varmaankin halu ymmärtää toista.

    Rituaaleista vielä; Minua ainakin suorastaan ällöttävät esim. Satuhäät mediassa! Sillä rituaaleistahan nyt on nimenomaan tullut tärkeitä, jatkosta ei ehkä niinkään väliä, kunhan saa olla prinsessa edes kerran elämässä. Mutta eihän se ihme ole, kun on luettu niitä satuja, jotka päättyy ”Ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti” Siinähän se luvataan, kaikki.

    Itse kaipaisin tässä elämänvaiheessä jotain vaihtoehtoista, yhteisöllisempää eikä niin ”raskasta” ja vaativaa olemisen/asumisen muotoa. Ehkä mun on mentävä luostariin tms ;)Hassua muuten miten, syrjähypyt korostuvat avioliittokuvauksissa, mutta eikös se jotenkin juuri korosta sitä vankilamaista mielikuvaa, joka jostain syystä, ja monestakin syystä, avioliitosta on muodostunut. (se burka) Itse en näe avioliittoa kuitenkaan vankilana, mutta en näe tarpeellisena toistakaan avioliittoa. Kauheesti nyt vuodatusta, mutta oli niin ajankohtainen aihe itselle.

  11. V. #
    11

    ”Rakastakaa toinen toisianne,
    mutta älkää tehkö rakkautta kahleeksi.
    Antakaa sen olla liikkuvana merenä
    sielujenne rantojen välillä.

    Älkää uskoko, että te voitte ohjata
    rakkauden teitä,
    sillä rakkaus ohjaa teidän tienne
    jos se pitää teitä sen arvoisena.”

    (Kahlil Gibran:Ajan virta)

  12. V. #
    12

    ”Rakkaus on tunteen, ei tahdon kysymys, enkä voi rakastaa siksi, että tahdon sitä, mutta vielä vähemmän sen vuoksi, että minun pitäisi tehdä sitä (että minun olisi pakko rakastaa); siksi velvollisuus rakastaa on mahdottomuus.”

    (Immanuel Kant:Käytännöllisen järjen kritiikki)

  13. V. #
    13

    ”Rakastunut ötökkä näkee toisen sellaisena kuin tämä todella on: yhdellä kertaa kuvana ja pohjattomana arvoituksena, vapaana olentona, joka voi olla ja tehdä lopulta mitä tahansa. Juuri Toisen tuntemattomuus lietsoo intohimoa, sitä puoleensavetävää jännitystä, joka tekee rakastumisesta niin voimakkaan ja päätä sekoittavan tunteen kuin se on. Rakastunut ötökkä elää epävarmuuden tilassa, totuudessa.
    Rakkaussuhteen kehittyessä saattaa kuitenkin tapahtua seuraavaa: Käsitys rakkauden kohteesta muuttuu, kun suhde syvenee ja toiseen tutustutaan paremmin. Kuvaa toisesta täydennetään, sitä korjaillaan ja rakennetaan uudelleen, niin että se vastaa paremmin hänen tekemisiään ja sanomisiaan. Paranneltu kuva piilottaa helposti alleen vapauden ja arvaamattomuuden. Intohimo ja jännite laantuvat, kun aletaan kuvitella, että toinen tunnetaan. Kyseessä on kuitenkin harhakuvitelma: toinen ei lopulta ole pelkkä puukuningatar, vaan jokaisen ötökän pinnan alla vaanii edelleen pelottava arvoitus, tuntematon ydin.
    Sitä ei koskaan saisi unohtaa, Toinen ötökkä on jännittävä.”
    (Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus)

    http://www.youtube.com/watch?v=rbuMXyzouJQ

  14. Lege #
    14

    Missä tään voi kuunnella nyt?

  15. totuusradio #
    15

    Ei vielä missään. Ohjelma-arkistossa, pian.



Your Comment