Epäajanmukaisia totuuksia: Eksistentialismi

Epäajanmukaiset totuudet tulevat jälleen.

Vielä joitain vuosikymmeniä sitten Suomessa eksistentialismin tyypillisin edustaja oli Jean-Paul Sartre filosofiassa ja Albert Camus kirjallisuudessa. He ovat kuitenkin eksistentialismiksi kutsutun suuntauksen toista tai ehkä kolmatta aaltoa. Epäajanmukaiset totuudet suunnistavat alkulähteille, joista ensimmäiseksi hahmottuu tanskalaisen Sören Kierkegaardin ajattelu. Kysymyksen yksittäisestä yksilöstä ja ihmisen eksistenssistä spekulatiivisen ajattelun vastakohdaksi asettanut Kierkegaard oli filosofian kriitikko ja kristillinen ajattelija. Hän suhtautui kuitenkin ns. tapakristillisyyteen yhtä armottomasti kuin tyhjään käsitepyörittelyyn jäävään spekulaatioonkin. Sen sijaan tuon aikakauden yhteiskunnalliset kumoukset eivät häntä liikuttaneet. Kierkegaardin kanssa lähes samaa aikakautta elänyt Fjodor Dostojevski puolestaan ehti osallistua myös aikansa yhteiskunnallisiin virtauksiin, mutta hänen eksistentialisminsa lähenee Kierkegaardia. Mihail Bahtinin mukaan näiden kahden aiheet ja syvyys ovat lähes samat. Itse asiassa Bahtin saikin idean subjektien pitämisestä erillään juuri Kierkegaardilta ja ”polyfoniana” tunnettu teesi Dostojevskin romaanitaiteen erityislaadusta perustuu ajatukseen subjektien sulautumattomuudesta.

Näiden 1800-luvunajattelijoiden ja taiteilijoiden lisäksi keskustelussa esiintyy Pariisiin emigroitunut ukrainanjuutalainen Jegoda-Leib Schwarzman eli Lev Shestov, joka ankarana filosofian kriitikkona kehitteli ajatusta elämän maailmasta ja sen perustattomuudesta. Tästä kehittyi kauaskantoinen kiista Shestovin ja Husserlin välille, jossa husserlilainen pyrkimys löytää tiedolle ehdottoman varma perusta joutui koetukselle ja ratkaisuiksi esiin nousivat Lebenswelt, elämismaailma, ja järjen heroismi. Husserl puolestaan vaati Shestovia perehtymään Heideggerin sijaan Kierkegaardiin.

Camus tunsi ainakin Shestovin ja ”Minän ulkoisuudesta” filosofiansa aloittanut Sartre Husserlin ajattelua.

Eksistentialismin alkulähteistä keskustelevat Ville Hämäläinen, Mikko Lahtinen ja Tapani Laine.

 

Oleva on, ei oleva ei – Emanuele Severinon filosofiasta

Italialainen filosofi Emanuele Severino (s. 1929) on Suomessa suhteellisen vähän tunnettu, mutta saattaa jäädä viime vuosikymmenten ajattelijoista yhdeksi niistä harvoista, jotka eivät kulu aikaan. Severino ajattelee koko länsimaista filosofiaa uudelleen:

Ne, jotka kääntävät Platonin ja Aristoteleen maineikkaan ilmaisun – ’filosofia syntyy thaumasta’ – ’ihmettelyksi’, leikkivät filosofialla. Sana thauma tarkoittaa enemmän kuin pelkkää ’hämmästelyä’, sen varsinainen merkitys on ’kauhistuttavassa’. Filosofia syntyy tuosta äärimmäisen kauhun näystä, siitä olemattoman näystä, mistä ihminen on peräisin ja mihin hän palaa; sitten oliot yritetään rakentaa tämän kuilun päälle. Voisimme kai sanoa, että jokainen länsimaisen kulttuurin rakenne, jokainen koneisto ja parannuskeinon tyyppi rakentuu tuon näyn herättämänä.” (Emanuele Severino: Kärsimys, kohtalo, kapitalismi, s.13.)

Itse asiassa Severinon ajattelu lähtee ennen kaikkea Parmenideen ongelmasta: ”Oleva on, ei oleva ei.” Tai pikemminkin siitä, että maailma avautuu ihmisen eteen thaumana, kauhistuttavana ei-olevana (kr. me on). Parmenideen lausumaa ’Oleva on, ei oleva ei ole’ on kuitenkin filosofiassa muuntunut länsimaisen ajattelun nihilistiseksi ytimeksi, filosofiseksi ristiriidattomuuden periaatteeksi ’Oleva on, ja kun oleva on, ei oleva ei ole’, jossa oleva tuomitaan olemattomaksi.

Severino palauttaa olevan ikuisuuden ja sen ilmenemisen. Hän ei silti yritä elvyttää ’aitoa filosofiaa’ eikä etsi ’alkuperää’: alun alkaen filosofia on erehdystä eivätkä sen tarjoamat pelastus- ja parannuskeinot Parmenideen muotoilemaan ongelmaan eli episteme, ’totuus’ ja ’tekniikka’ eri muodoissaan ole lopulta muuta kuin nihilismiä, olkoon asialla sitten Aristoteles, Heidegger tai moderni luonnontiede.

Vaikka Severino on ankara akateeminen oppinut, kysymys olevan olemisesta on hänelle paljon muuta kuin kuiva akateeminen asia. Hän kirjoittaa myös ns. tavalliselle lukijalle ymmärrettävästi.

Ja koska kysymys on koko länsimaisen ajattelun ja kulttuurin kritiikistä, ajatellessaan olevan olemisen uudelleen auki Severino tekee interventioita kulttuurin eri aloille ja koettelee niiden perustavia uskomuksia. Puhuessaan esim. psykiatreille Severino toteaa:

”Jos asiat ovat niin kuin ne ovat, eli niin kuin Länsimainen kulttuuri sanoo niiden olevan, silloin masentunut ihminen ei ole sairas. Hän on juuri se, joka onnistuu näkemään, kohtaamaan nykyihmisen nihilistisen tilanteen seuraukset”.

Mutta Severinon ajattelu ei kuitenkaan johda pessimismiin, vaan olemisen iloon.

Suomeksi Severinolta on ilmestynyt vuonna 1997 kirja Kärsimys – Kohtalo – Kapitalismi. Se esittelee Severinon filosofisen identiteetin eri puolia: reettori, ankara filosofi, poleemikko ja haastateltava.

Severinosta ja hänen filosofiastaan keskustelevat Jussi Vähämäki ja Tapani Laine.

  • Lähetysaika: maanantai 27. maaliskuuta 2017 klo 20:00–22:00

  • Radiotaajuus: 98,4 (Radio Moreeni, kuuluvuus 50 kilometrin säteellä Näsinneulasta)

  • Internet-kuuntelu 1: TUNEIN

  • Internet-kuuntelu 2: http://153.1.15.29:8080/moreeni.mp3

  • Ohjelma on aikanaan kuunneltavissa myös ohjelma-arkistossa